Kävelijä Mirja Kärnä

Oman tiensä kulkija

Category: Elämäntarinaa

Paluu oman itsen äärelle

Kerron tässä artikkelissa oman versioni klassisesta tarinasta, jossa ihminen löytää takaisin kotiin eli asettuu todellisen itsensä äärelle.

Olipa kerran vastasyntynyt vauva, joka löytyi hylättynä kylän kaivon luota. Viikkoja kului, eikä kukaan tullut hakemaan sitä. Kyläläiset päättivät ottaa sen kasvatettavakseen ja nimesivät vauvan Sisäiseksi tietämykseksi.

Sisäinen tietämys oli niin heiveröinen ja herkkä, että sadepisarat tippuivat sen läpi ja tuuli keinutteli sen iltaisin uneen. Kyläläiset olivat kiintyneet Sisäiseen tietämykseen ja huolissaan siitä, että jonain yönä tuuli saattaisi varastaa hänet tähtien taakse. Niinpä he päättivät ryhtyä suojatoimiin. Apuun kutsuttiin seppä, joka oli tunnettu suojakilpien takoja. Ja niin Sisäiselle tietämykselle taottiin oma suojakilpi.

“Tämä on nyt sinun väliaikainen maailmasi, jonka sinä voit luoda sellaiseksi kuin haluat. Saat täyttää sen valolla tai pimeydellä, kumpi sinua sattuu enemmän huvittamaan”, kilventakoja sanoi, kun ojensi Sisäiselle tietämykselle uuden luomuksensa.

Haarniska oli painava, eikä sisäinen tietämys osannut liikkua sen kanssa. Kyky lentää kilvan pikkulintujen kanssa puun oksalta toiselle oli enää vain hämärä muisto mielen sivukammarissa. Sisäinen tietämys koetti kasvattaa voimiaan, jotta voisi lentää yhdessä haarniskan kanssa, mutta turhaan. Haarniska oli liian painava. Sisäinen tietämys menetti toivonsa ja lyyhistyi kasaan. Vähitellen Sisäisen tietämyksen kasvojen puna alkoi haalistumaan, silmien säihke sammui ja tilalle asettui tyhjä, apaattinen katse.

Sisäinen tietämys alkoi suorittaa robotin lailla haarniskan sääntöjen mukaista elämää. Haarniska oli kova ja ankara, se suunnitteli otsa kurtussa tulevaa tai sitten se murehti yöt valvoen menneitä tapahtumia. Se piiskasi suoriutumaan elämästä paremmin, olemaan kovempi, nopeampi, tehokkaampi, rikkaampi, rehevämpi, kauniimpi ja komeampi. Haarniskan nälkä oli kyltymätön.

Sisäinen tietämys ei enää muistanut, että haarniska oli väliaikainen järjestely, elintärkeä suoja raskauden maailmassa. Ei, se oli unohtanut sen ja kärsi rangaistustaan elinkautisvangin lailla.  

Sisäisen tietämyksen nimi oli kuitenkin enne ja sen mukaisesti hän kantoi tietämättään olemukseensa kaiverrettua karttaa, joka johdattaisi hänet takaisin keveän olemuksensa luokse. Ja niin riittävän pitkän ja raskaan kärsimyksen kautta Sisäinen tietämys havahtui sisällään olevaan oppaaseen. Ja siitä alkoi Sisäisen tietämyksen kasvutarina, joka on jokaisen ihmisen tarina, osana yhteistä kollektiivista satua.

Sisäinen tietämys alkoi vähitellen muistaa millaista oli lentää keyesti kuin höyhen. Hän oppi myös elämään sovussa raskaan haarniskan kanssa. Sisäinen tietämys kaatoi punaisella rautakannulla öljyä haarniskan muttereihin, sillä hän tiesi, että haarniska tarvitsee sitä. Sisäinen tietämys oppi, että jos haarniskan halusi viedä joen äärelle katsomaan tähtien lentoja, oli matka aloitettava päivällä, sillä haarniska oli hidas ja kömpelö. Mitä useammin Sisäinen tietämys oli joen äärellä tähtiä katsomassa, sitä enemmän hän ymmärsi omasta keveydestään ja siinä piilevästä voimastaan.

Eräänä iltana joella Sisäinen tietämys ilahtui tähdenlennon jättämästä sumujäljestä niin kovin, että hän kurottautui koskettamaan sitä. Haarniska oli joen penkalla ja Sisäinen tietämys lensi taivaalla tähdenlennon sumujäljessä. Ja sillä hetkellä Sisäinen tietämys havahtui tosiolemuksestaan. Hän muisti olevansa vapaa ja viaton, lapsenkaltainen kupliva keveys, joka pystyi tanssimaan villisti pyörähdellen tähtien maailmassa ja samaan aikaan seisomaan suoran ryhdikkäästi haarniskan sisällä. Hän ei ollut todellisuudessa erillinen kevyestä tuulesta tai kirkkaasta tähdenlennosta, vaan hän oli yhtä samaa olemusten virtaa. Sinä iltana tähtitaivaalla nähtiin erityisen kirkas ja pirskahteleva tähti-ilotulitus.

Seuraavana päivänä Sisäisen tietämys palasi kylään ja istuutui hiljaa kaivon äärelle. Vähitellen muut haarniskaniskaiset hakeutuvat hänen läheisyyteensä, tietämättä miksi, mutta siinä oli vain niin hyvä olla.

Sisäinen tietämys tiesi jonkin muuttuneen. Hänen silmissään loisti uudenlainen valo. Hänen naurunsa helkähteli vapaana kuin syystuulessa kiekkuva vaahteranlehti.

Jollakin kummallisella tavalla Sisäinen tietämys tunsi löytäneensä takaisin kotiin. Ja siltä matkalta hän toi tuliaisia muille haarniskan raskauttamille. Hän kertoi tarinoita tähtien takaa. Kasvatti ymmärrystä oman kartan laadintaan. Sanoi, että ihmisessä on kuuluu olla kaksi osaa, vapaana tanssiva kevyt henki ja sitä suojeleva haarniska. Molempien tulee olla omalla paikallaan. Haarniskan ei kuulu hidastaa matkaa, vaan suojata matkalla tanssivaa henkeä. On muistettava, että haarniska ei pysty osallistumaan Sisäisen tietämyksen sukelluksiin valtameren syvyyksiin tai korkeisiin lentoihin tähtien taakse, sillä se elää tahmeassa ja hitaassa materian maailmassa ja toimii siellä omalla paikallaan Sisäisen tietämyksen suojelijana.

*

*

*

Tämä tarina on saanut inspiraation kipinän kahdesta eri lähteestä: Asta Raamin kirjasta Älykäs intuitio sekä taidekollektiivi Jo Boman Orkestran lukupiiristä, jossa käsiteltiin Clarissa Pinkola Estésin kirjaa Naiset jotka kulkevat susien kanssa.

Kavelija_mirja_karna

 
Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt luova yrittäjä. Nykyään hän toimii kirjailijana ja luennoitsijana. 

 

Artikkelin kuvituskuvat Nibras al-riyami, Jeremy Thomas sekä
Jakob Braun, Unsplash.

Runoja Kuopion taidemuseolla

Olen vuoden päivät viettänyt hiljaiseloa sekä blogin että somen puolella. Aika on ollut sisäänpäin kääntynyttä ja sen syvyyssukelluksen seurauksena on pintaan alkanut nousta uusia sanoja. Ne ovat ottaneet tällä kertaa runon muodon.

Minulla on tällä hetkellä kasassa on noin nelisenkymmenen runoa. Aluksi luin niitä lähipiirille, ja sen myötä minulle nousi halu jakaa niitä enemmänkin. Elämänmakuisten ja konstailemattomien runojen aiheet tulevat lapsuuden turvattomuudesta, masennuksesta, naiseudesta, parisuhteesta ja pyhyyden mysteeristä.

Torstaina 24.1. kello 18 Kuopion Taidemuseolla on Ompeluseurat, jossa luen ensimmäistä kertaa kirjoittamiani runoja. Musiikkina Ompeluseuroissa on hiljaisuus, joka siivittää matkaasi runojen maailmaan.

Kuvassa Leena Nion teos Transformation II, jonka äärellä runoja tullaan kuulemaan. Teos on osa Saastamoisen säätiön kokoelmaa.

Ompeluseurat on noin kerran kuukaudessa eri paikoissa tapahtuva poikkitaiteellinen tapahtuma, joka elvyttää ompeluseurojen perinnettä nykyaikaisella twistillä. Jutun juoneen kuuluu vaihtuva taide-esitys, joka parhaimmillaan limittyy esityspaikan maailmaan.

Ja luonnollisesti, kun Ompeluseuroissa ollaan, niin otahan kutimet mukaan! Paikan päällä on myös lainakutimia. Pakko ei ole kuitenkaan puikkoja heilutella, sillä Ompeluseuroissa voi myös vaan olla.

Runot on suunnattu aikuisille. Musiikkina hiljaisuus. Ota halutessasi mukaan meditaatiotyyny tai muu istuinalusta. Tilassa on myös tuoleja.

Paikka: Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35, Kuopio.
Aika: To 24.1.2019 kello 18-19.30
Hinta: 5/8 €

Tarjolla pientä purtavaa sekä tekemättömiä töitä.
Ota käsityösi ja käy!

Kuopion taidemuseolla on tapahtuman aikaan esillä Upside Down -näyttely, joka esittelee Saastamoisen säätiön kokoelman nykytaidetta 2010-luvulta.
www.kuopiontaidemuseo.fi

Ompeluseurat ideoi ja järjestää kuopiolainen taidekollektiivi Jo Boman Orkestra, joka löytyy somesta tämän linkin kautta:
https://www.facebook.com/Jo-Boman-Orkestra-151013395584428/
Tapahtuman lisätiedot: jobomanorkestra@gmail.com

Blogi jää julkaisutauolle

Blogissa on käsitelty luovuutta, kiirettä, työhyvinvointia ja läsnäoloa. Näiden asioiden ääreltä blogi jää nyt julkaisutauolle. 

Olen huomannut elämän varrella, että ympäristöstä huokuu paine olla mukana, suorittaa, tehdä ja saada aikaiseksi. Ei voi jäädä kyydistä pois.

Minä kerron sinulle kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä voi. Ja itseasiassa kyydistä pois hyppääminen kannattaa.

Aikanaan kun opiskelin tuottajaksi Tampereen (silloisen) taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa koin samaa kyydissä pysymisen painetta. Teimme koulussa paljon projekteja ja meitä opiskelijoita kannustettiin verkostoitumaan ja olemaan mukana kaikessa mitä tapahtuu, jotta meistä tulisi menestyneitä media-alan ammattilaisia, jotka työllistyvät työmarkkinoilla. (Ajatuskin tästä alkaa nykyään painaa ikävällä tavalla rintakehää.)

Paine olla mukana kaikessa oli valtava. Paineesta huolimatta pidin opintojen keskellä välivuoden, jolloin olin täysin poissa opiskeluympyröistä. Ehkä vuoden aikana olin menettänyt joitain tilaisuuksia, kontakteja ja verkostoitumishetkiä, mutta luulenpa, että niillä ei ollut kovin suurta merkitystä, sillä samaisen vuoden aikana olin löytänyt kontaktin vielä tärkeämpään yhteyshenkilöön: itseeni.

Tuon pysähtyneen vuoden vietin itseni kanssa. Ja täytyy tunnustaa, että alkuun se oli aika tuskaista aikaa, sillä olin ollut kauan liian kaukana sisimmästäni. Mutta tuo aika kannatti. Jos en olisi pysähtynyt itseni äärelle, tuskin olisin tällä tiellä missä olen nyt. Nimittäin sen vuoden aikana aloin tunnistamaan sisäistä ääntäni, jonka lisäksi näin unen kirjasta, jonka kirjoitin noin kymmenen vuotta unen näkemisen jälkeen. Opin, että pysähtyminen on parasta mitä voi itselleen ja muille lahjoittaa, sillä sen kautta antaa myös läsnäoloa lähellä oleville ihmisille.

Näiden sanojen saattamana blogi jää julkaisutauolle määrittelemättömäksi ajaksi – sillä pysähtyminen kannattaa.

Kavelija_mirja_karna

 

Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt luova yrittäjä. Nykyään hän toimii kirjailijana ja luennoitsijana. 

Kun henkinen bensa loppuu, mene metsään

Kun kävelin seitsemän kuukautta Suomesta Espanjaan, vietin suurimman osan ajastani läheisessä kontaktissa luontoon. Päivät kuluivat rauhallisesti kävellen. Nautin raittiista ulkoilmasta sekä luonnon virkistävästä vaikutuksesta, sillä kävelyreittini kulkivat useimmiten luonnon äärellä.

Tuon pitkän kävelyn aikana kehoni ja mieleni voivat todella hyvin. Olin rentoutunut ja läsnä, eivätkä turhat mielen rakentamat koukerot ja draamalliset tarinat päässeet kasvamaan pientä nuppua suuremmaksi mielen rikkaruohoiksi.

Käveltyäni 3 650 kilometriä, palasin takaisin Suomeen. Kotona minulla alkoi hektinen työperiodi, joka sisälsi paljon asioiden järjestelyä ja tiivistä istumista tietokoneella. Se kaikki tapahtui luonnollisesti sisätiloissa. Ja hyvin nopeasti, kävelyn aikana syvärentoutunut kehoni löysi jälleen vanhastaan tutun jännitystilan. Hartiat nousivat, lihakseni jännittyivät, mieli kiirehti läsnä olevasta hetkestä aina seuraavaan ja puheeni nopeutui. Kehoni kävi ylikierroksilla, ja tiesin, että stressi oli saapunut vieraakseni.

mirja_karna_blogi_tyohyvinvointi_metsa

Eräänä iltapäivänä olin palaamassa vitostietä pitkin autolla kotiin, kun auto sammui metsän reunustaman, mutta vilkkaasti liikennöidyn tien varteen. Yritin käynnistää autoa, mutta se ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön. Minua ei ollut hajuakaan siitä, miksi auto yhtäkkiä lopetti kulkemisen. Avasin konepellin ja hetken sen alla olevia konemysteerejä tuijotettuani (ja mitään niistä ymmärtämättä), soitin suosiolla hinausapua. Avun tulo kesti ja minä en voinut muuta kuin odottaa.

Autot kiisivät ohitseni ja minä istuin liikkumattomassa autossa. Siinä pysähtyneessä hetkessä tulin tietoiseksi kehossani olevasta kokonaisvaltaisesta stressitilasta. En ollut ehtinyt havaita sitä kaiken kiireen keskellä. Nyt huomasin, että sykkeeni oli nopeaa ja hengitys pintapuolista.

Käänsin katseen metsään päin. Päätin ajankulukseni mennä kävelemään sinne, sillä olisihan se miellyttävämpää kuin istua tenkkapoon tehneessä autossa vitostien varressa ja seurata kuinka kehoni reagoi lisäjännityksellä jokaisen kovaääniseen auton ohitukseen.

Luonto opetti minua palaamaan läsnäolon rauhaan.

Astelin saappaat jalassa metsäkoneen tekemää väylää pitkin. Liikenteen melu vaimeni sitä mukaa mitä syvemmällä metsässä olin. Vähitellen huomasin sisäisen olotilani muuttuvan. Kehossani alkoi tapahtumaan rentoutumista. Katsoin ympärilläni  olevaa hiljaista ja elävää luontoa. Ajatukseni rattaat laskivat kierroksiaan. Seisoin metsän ympäröimänä, hengitin raikasta ulkoilmaa ja huokaisin syvään.

Täysin yrittämättä ja ponnistelematta, luonto opetti minua palaamaan läsnäolon rauhaan. Tuo rauha oli tullut tutuksi pitkällä kävelymatkallani, mutta olin menettänyt yhteyden siihen kaiken kehittämäni kiireen keskellä.

mirja_karna_blogi_tyohyvinvointi_metsa1Metsähallituksen vuonna 2014 julkaistussa Terveyttä luonnosta -kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan japanilaisten metsäkylvyistä. Katsauksen mukaan japanilainen termi ”Shinrin-yoku”, eli metsäkylpy, on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromaterapian ominaisuuksia.

Ymmärsin, että olin kuluttanut lähes kaiken henkisen polttoaineeni loppuun, enkä ollut huolehtinut luontotankkauksesta ja niin kehoni oli joutunut ylikierroksille. Autoni tekemän tenkkapoon vuoksi olin ottanut ja lähtenyt (termistä tietämättäni) metsäkylpyyn. Luonto oli tehnyt oman osuutensa ja ladannut henkisen polttoainesäiliöni, jos ei nyt ihan täyteen, niin ainakin puolilleen.

Lopulta apu saapui ja luonnossa virkistynyt kuski sekä pysähtynyt auto jatkoivat hinausköyden avulla matkaa kohti korjaamoa. Seuraavana aamuna soi puhelin ja autonkorjaaja kertoi, että auto on taas ajokunnossa. Kysyin uteliaana mitä hän oli tehnyt autolle. Autonkorjaaja kertoi vain lisänneensä siihen bensaa.

 

Kavelija_mirja_karna

Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt luova yrittäjä. Nykyään hän toimii kirjailijana ja luennoitsijana.
Ota yhteyttä: mirja@mirjakarna.com

 

Tämä artikkeli on julkaistu aikaisemmin vieraskynä-palstalla Metsähallituksen Luonto liikuttaa -hankkeen blogissa.

 

Miten voit olla vapaasti luova – ja silti saavuttaa päämääriä?

 

Edellisessä artikkelissa paljastin mikä auttaa sinua navigoimaan luovuuden tiellä. Tässä artikkelissa kerron sen, miten voit tavoitella selkeitä päämääriä, ilman että se tukahduttaa luovuuttasi.

Olen kyennyt saavuttamaan mahdottomalta tuntuvia päämääriä, koska ymmärrän elämän kaksijakoisen tarkoituksen.

Kävellessäni Suomesta Espanjaan sisäinen tavoitteeni oli syvän onnellisuuden löytäminen. Minulle syvä onnellisuus ei ole onnen tunne, vaan pikemminkin rauha läsnäolevan hetken kanssa. Ulkoinen tavoitteeni, joka oli toissijainen sisäiseen tavoitteeseen nähden, oli yksinkertaisesti käveleminen Suomesta Espanjaan.

Luovassa tekemisessä on syytä olla kaksi tavoitetta; sisäinen ja ulkoinen. Ulkoisen tavoitteen tarkoitus on konkreettisen päämäärän saavuttaminen. Se antaa toiminnalle suunnan ja selkeät rajat.

Ulkoiset tavoitteet sijaitsevat aina tulevaisuudessa. Sen lisäksi niiden luonteeseen kuuluu jatkuva muutos. Kun saavutamme ulkoisen tavoitteemme, emme useinkaan pysähdy, vaan mielemme rakentelee jo seuraavaa etappia.

Ulkoinen päämäärä tapahtuu aina ajan ja paikan maailmassa, lineaarisella aikajanalla, jossa on menneisyys ja tulevaisuus. Sisäinen päämäärä on taas pystysuora linja läsnäolon syvyyteen; tähän hetkeen.

Luovan toiminnan sisäinen tavoite on läsnäolo tässä hetkessä.

Luovan toiminnan sisäinen tavoite on läsnäolo tässä hetkessä. Se on tekemisesi laadullinen puoli. Se on sitä MITEN sinä teet sen, minkä sinä teet.

Kun sisäisestä tavoitteesta tulee elämäsi prioriteetti, päästät vähitellen irti tekemisesi ulkoisesta lopputuloksesta. Voit toki edelleenkin tavoitella ulkoisia päämääriä, mutta niiden toteutumisella ei ole enää niin suurta merkitystä kuin aikaisemmin. Läsnäolon kautta voit elää vapaasti luovaa elämää.

 

Mitä seuraavaksi?

1. Keskity hetki hengitykseesi. Tunne kun ilma virtaa kehossasi sisään ja ulos. Toista tämä kolme kertaa. Jo tämä vahvistaa läsnäolosi voimaa.

2. Liity tästä postituslistalleni ja saat lahjaksi aisteja herättelevän läsnäoloharjoitteen. 

Ps. Jos haluat vielä enemmän voimistaa läsnäoloasi, suosittelen tutustumaan meditaatioon. Itse olen käynyt Nirodhan meditaatioretriiteillä ja voin lämpimästi suositella yhdistyksen järjestämiä tapahtumia.

Artikkelissa on affliate-linkkejä ja sen lähteenä on käytetty Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima.

 

Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä. Artikkeli saattaa sisältää affiliate-linkkejä.
mirja@mirjakarna.com

 

Jos artikkeli inspiroi Sinua, laita hyvä kiertämään ja jaa se somessa!

Sisäinen näky elämäntehtävästä avaa tien luovaan potentiaaliin

 

Aloitan nyt kahden artikkelin kokonaisuuden, joissa paljastan sinulle sen, miten voit löytää luovan potentiaalisi äärelle.

Tässä ensimmäisessä osiossa puhun elämäntehtävästä ja siitä, miten se auttaa sinua kulkemaan kohti luovuuttasi. Seuraavassa artikkelissa neuvon miten voit samaan aikaan kulkea kohti päämäärääsi, mutta tavoitteellisuudesta huolimatta elää vapaata ja luovaa elämää.

Ensinnäkin uskon vilpittömästi, että sinä olet luova ja sinussa on paljon käyttämätöntä potentiaalia.

Voit olla tietoinen omasta potentiaalistasi tai ehkä olet unohtanut sen olemassaolon kokonaan. Ehkä et ole koskaan uskonut, että sinusta olisi johonkin tai että voisit luoda jotain ainutlaatuista. Tai ehkä yrität paljon eri asioita, mutta et koskaan pääsee päämäärääsi. Jotakin jää aina puuttumaan. Lopulta tyydyt katsomaan hiljaa takamatkalta, kun muut pyyhältävät mitalit kaulassa jo kolmatta kunniakierrosta.

“Kun löydät tien omaan potentiaaliisi, tulet avautumaan luovaan ilmaisuun aivan uudella tasolla.”

Yksi tärkeä askel tällä matkalla on löytää oma sisäinen näky elämäntehtävästäsi, joka on visio sinun henkilökohtaisen potentiaalin ilmaisumuodosta.

Tätä kohti voi kulkea kahta reittiä, joko hiljaksiin, mutta uskollisesti, seuraten omia kiinnostuksen kohteita tai sitten pysähtymällä kertarysäyksellä oravanpyörästä ja alkamalla tutkimalla sisintään.

Pakotettu kertarysäys tapahtuu silloin, kun elämä ei kuljekaan ennaltamäärätyn käsikirjoituksen mukaan. Ehkä eteen tulee konkurssi, työt loppuvat, parisuhde kariutuu, uuvut työtaakan alla tai koet tavalla toisella epäonnistuvasi elämän pelissä.

Silloin mieli alkaa purkamaan kuormaa. Ensin sieltä kuoriutuu monta monituista kerrosta tuskaa. Ne ovat sanoja ja tunteita, jotka olisi aikanaan pitänyt ilmaista, mutta jotka on nielty hiljaisuuteen. Tämä kohta matkalla on raakaa työtä. Se on tuskallista itsensä kohtaamista ja asioiden työstämistä. Mutta se kannattaa, sillä kun tuskan sumu alkaa hälvetä, pääset käsiksi sisäisen tietosi aarrearkulle, josta löydät sinun uniikin elämäntehtäväsi.

Ja lopulta siitä tulee sinun yksilöllisen luovuuden polttoaine ja sumussa suuntaa antava majakka. (Sekä mahdoton ilon ja innostuksen luoja – sen voin luvata!)

“Elämäntehtävä on sisäinen palo johonkin aiheeseen tai asiaan.”

 

Mikä elämäntehtävä on?
Elämäntehtävä on sisäinen palo johonkin aiheeseen tai asiaan. Kun asetut sen äärelle, sinuun syttyy luovuuden liekki ja mikä parasta, siitä nuotiosta riittää lämpöä ympärilläsi oleville ihmisille.

Elämäntehtävä ei ole aina jotakin suurta ja mullistavaa, kuten uuden lääkkeen keksimistä tai maailmanrauhan luomista. (Toki joskus se voi olla sellaistakin.) Useimmiten se toteutuu hiljaisella tavalla, tuoden ihmiselle valtavasti sisäistä valoa.

Ja muista, ettei sinun tarvitse todistella elämäntehtävääsi kenellekään muulle. Se on SINUN yksilöllinen elämäntehtäväsi, ei muiden.

 

Elämäntehtävä unessa
Minä näin vilauksen omasta elämäntehtävästäni vuonna 2005. Se tapahtui aikana, jolloin astelin niin syviä mielen soita, etten jaksanut keskittyä mihinkään muuhun kuin päivästä toiseen selviytymiseen.

Olin pysähtynyt pakon edessä suorittamisen oravanpyörästä ja elämäni oli muuttunut kiireettömäksi. Siinä yksinkertaisuudessa alitajuntani sai vähitellen tilaa tulla kuulluksi. Ja se alkoi puhumaan minulle unien kautta.

Eräänä yönä näin vahvan ja selkeän unen, jossa minulle annettiin nimi “Julia Bickwilke, Neljä valkoista koiraa”. Aamulla herätessä tiesin kristallinkirkkaasti, että se oli kirja, joka auttaisi minua onnellisempaan elämään.

Riensin kirjastoon. En kuitenkaan löytänyt sen nimistä kirjaa. Laajensin etsintöjä internettiin, etsin suomeksi ja englanniksi. Tuloksetta. Kirjaa ei ollut olemassa.

Asia jäi vuosiksi, mutta uni ei jättänyt minua rauhaan. Aloin vähitellen ymmärtämään, että unen kirja on olemassa jollakin tasolla, ja sen kuuluu tulla konkreettiseksi tälle elämän tasolle minun käsieni kautta. 

Sisäinen näky kirjasta oli majakka, joka antoi askeleilleni suunnan. Tosin monta kertaa silläkin matkalla koin, että olen turhia haihatteleva huumeeton hippi, joka ei ymmärrä elämän realiteetteja. Mutta onneksi noilla pimeillä taipaleilla aina mutkan takaa alkoi loistaa majakan valo, ja muistin unen, jossa oli ollut kirja, joka auttaisi minua onnellisempaan elämään.

“Uni tulevasta antoi minulle luottamusta olla rohkea ja seurata uskollisesti sydäntäni.”

Uni tulevasta antoi minulle luottamusta olla rohkea ja seurata uskollisesti sydäntäni. Tällä matkalla opin ohjautumaan sisäisestä motivaatiosta käsin.

Lopulta monen mutkan jälkeen, kymmenen vuotta unen näkemisestä, Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä julkaistiin Basam Booksin kustantamana.

Ja minä olin saanut kokea sen, millaista syvää merkityksellisyyden tunnetta ja tekemisen iloa oman elämäntehtävän äärellä oleminen tuottaa.

Seuraavaan artikkeliin pääset tästä klikkaamalla!

 

Mitä seuraavaksi?
Aloita unipäiväkirjan pitäminen. Aamulla ensimmäisenä kirjoita ylös näkemäsi uni. Jatka tätä kuukauden ajan. Sitoutumisesi antaa alitajunnallesi viestin siitä, että sinä haluat kuunnella mitä sillä on sanottavaa. Tämän kautta pääset parempaan yhteyteen sisäisen viisautesi kanssa.

TÄMÄ AUTTAA ALKUUN >>> Liity postituslistalleni ja saat lahjaksi unipäiväkirjan pohjan, jonka kautta on helppo aloittaa unien kirjaaminen.

 

Jos artikkeli inspiroi Sinua, laita hyvä kiertämään ja jaa se somessa!


Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä. Artikkeli saattaa sisältää affiliate-linkkejä.
mirja@mirjakarna.com

Vapaudu rohkeaksi itsensä toteuttajaksi

 

Millaista elämäsi olisi, jos voisit olla rohkea toteuttamaan itseäsi? Kokisit iloa, rauhaa ja vapautta. Voisit kuunnella sisintäsi ja antaa elämän johdattaa sinut juuri sinne, missä voit olla oma itsesi. Ja sen kautta voisit avata oven luovuudelle ja sisäiselle menestykselle – jota paradoksaalisesti seuraa usein myös ulkoinen menestys.

Soitin tässä yksi päivä erääseen helsinkiläiseen toimistoon neuvotellakseni mahdollisesta yhteistyöstä. Puhelun jälkeen minut valtasi kummallinen rauhattomuuden tunne. Huomasin kuinka luokseni oli tunkeutunut kutsumaton vieras; vaatimus ulkoisesta menestyksestä.

Se leijui tummanpuhuvana pilvenä olohuoneen katonrajassa ja roikutti käsissään rautaisia kahleita. Jykevällä äänellä se lateli miten minun kuuluisi toimia; saada asioita aikaiseksi, olla oman alansa ykkönen ja tehdä jotakin suurta ja merkityksellistä. Ilman niitä en olisi mitään. EN YHTIKÄS MITÄÄN.

Tiedänhän minä, että tuo pilvi oli pieni osa omaa alitajuntaani, joka oli syttynyt puhelun aikana käydyistä keskusteluista. Ja samalla se oli myös pieni osa meidän kollektiivista alitajuntaamme. Sitä, joka ilmenee niissä tarinoissa, joita luemme mediasta, mitä juttelemme työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa ja pohdiskelemme yksityisesti saunan lauteilla. Ne kaikki laittavat meidät suorittamaan elämää vielä vähän hienommin ja pärjäämään aina pikkuisen paremmin.

Ja sen verran olen hajulla markkinoinnista ja myynnistä, että ymmärrän varsin hyvin esilläolon, asioiden aikaansaamisen ja ulkoisen menestymisen yhteyden keikkojen myyntiin ja sitä kautta elannon hankkimiseen. Näin se vaan toimii. Tai on kauan toiminut. Mutta se ei ole kuitenkaan elämän koko totuus. Ei ainakaan kokonaisvaltaisesti elävän ihmisen levollinen totuus.

Ulkoinen menestys ei ole ihmiselle pahaksi, sillä se usein helpottaa elämää ja tuo monia ihania asioita, joista voi nauttia hyvällä omallatunnolla. Joten sinällään ulkoisen menestyksen voi toivottaa lämmöllä tervetulleeksi elämäänsä.

Mutta jos ihminen tekee asioita saadakseen AINOASTAAN ulkoista menestystä, joka useilla mittareilla tarkoittaa sitä, että on esillä mediassa, ajaa uudenkarhealla Bemarilla ja pokkaa palkintoja gaalaillallisen lavalla, niin silloin ihminen ohjautuu ulkoisesta motivaatiosta käsin. Hän jää paitsi sisäisestä tekemisen ilosta. Elämästä tulee silloin innotonta puurtamista, jossa mieli on aina tulevaisuuden tavoitteissa, ei koskaan tässä hetkessä.

“Jos puurrat jonkun asian kimpussa saadaksesi kultaa ja kunniaa, tekemisen ilo ja läsnäolo karkaavat ahdistuksen tieltä.”

Jos puurrat jonkun asian kimpussa saadaksesi vain kultaa ja kunniaa, tekemisen ilo ja läsnäolo karkaavat ahdistuksen tieltä, ja tilalle asettuu pelko, stressi ja toisten menestyksen kadehtiminen.

Onneksi alitajunnassani (itseasiassa meidän kaikkien alitajunnassa) asuu lempeä puutarhuri. Hän on risupartainen mies (tai nainen), joka kulkee mullan värjäämissä shorteissa ja virttyneessä t-paidassa.

Kun ulkoisen menestyksen pilvi kasvatti vaateillaan ahdistuksen ohdakkeita, en keksinyt muuta keinoa, kuin huutaa apuun lempeää puutarhuria. Hän saapui huoneeseen kantaen olkapäällään käsin pumpattavaa hyönteismyrkkuruiskutinta.

“Ketä itseään toteuttavia ihmisiä sinä arvostat?”

Puutarhuri hymyili veijarimaisesti, avasi ruosteisen säiliön ja kysyi:

“Ketä itseään toteuttavia ihmisiä sinä arvostat?” Ja hän lisäsi vielä, että minun tulisi valita sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole myyneet itseään ulkoisen menestyksen markkinoilla.

Suljin silmäni ja näin mielikuvissani, kun spottivalot räpsähtivät päälle ja minä seisoin lavalla juhlatamineissa. Päälleni satoi riemukaaren värisiä paperisuikaleita ja taakseni laskeutui kangas, jossa luki “Sisäisten menestyjien gaalaillallinen”.

Kädessäni oli neljä kirjekuorta. Avasin ensimmäisen kuoren, kurottauduin mikkiin ja sanoin:

Kirjailija-ohjaaja Juha Hurme, jonka on nähty pitävän luentoa avojaloin ja matkustavan keikalle teltta pyörän ritikalla.”

Toisessa kirjekuoressa mainittiin bestsellerkirjailija Elizabeth Gilbert, joka on onnistunut pitämään menestyksestä huolimatta yllä vapaata ja leikkisää luomisen iloa.

Kolmannesta kirjekuoresta löytyi Rosita Juurinen, rohkea suomalainen nainen, joka jätti hyväpalkkaisen toimitusjohtajan pestin, aloitti reissaamisen ja seikkailee nyt vapaan elämäntapayrittäjyyden polulla. Rosita on kirjoittanut elämäntapamuutoksestaan kokemuksellisen opaskirjan muille samaa haluaville. (>>> Lue lisää lopusta!)

Katselin ilolla lavalle noussutta kolmikkoa. Yhteistä heille kaikille oli sisäisen palon toteuttaminen ja oman tiensä rohkea kulkeminen.

“Yhteistä heille kaikille oli sisäisen palon toteuttaminen ja oman tiensä rohkea kulkeminen.”

Lempeä puutarhuri sammutti gaalaillallisen spottivalot ja pienenti multaisilla taikasormillaan gaalaillan voittajat sopivan kokoiseksi, jotta ne mahtuvat hyönteismyrkkysäiliöön. Sitten hän kumartui vaivalloisesti letkun puoleen ja alkoi pumpata kohti pilveä.

Minä seurasin tilannetta sohvalta. Ensin pilvi alkoi yskiä ja muuttui hitusen vaaleammaksi. Huomasin kuinka kehoni rentoutui. Lempeä puutarhuri jatkoi myrkyttämistään. Lopulta pilvi antoi periksi ja sujahti kahleet kilisten ikkunan raosta raikkaaseen ulkoilmaan.

Minä huokaisin helpotuksesta, kiitin rohkeita gaalaillallisen voittajia avusta ja aloin kirjoittamaan artikkelia menestymisen vaatimuksesta ja itsensä toteuttamisesta.

Kirjoittamisen lopuksi kuiskasin vielä kiitoksen lempeälle puutarhurille, joka oli raivannut mieleni puutarhaan tilaa sisäiselle menestykselle, joka ilmenee rauhan, ilon ja vapauden tunteissa.

 

Voit kuunnella artikkelin myös audiona:

 

 

ETU SINULLE BLOGIN LUKIJA
Koodilla MirjaK saat -10%
Toimistosta travelleriksi -kirjasta

Rosita Juurinen on tehnyt pitkän uran nuoriso- ja päihdetyön alalla. Vuodet kehitys- ja johtotehtävissä alkoivat lopulta hajottaa häntä. Uupumuksen äärellä alkoi muutosmatka perinteisen oravanpyörän tuolle puolen. Kirjassaan Rosita kertoo tarinansa ja opastaa sen, miten sinäkin voit tehdä elämässäsi muutokseen vapaampaan elämään.


Artikkelissa on affiliate-linkkejä.

Ja jos kirjoitus inspiroi Sinua, jaa se myös ystävillesi!

 

Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä.
mirja@mirjakarna.com

 

Kirjoita alle ketä itseään toteuttavaa ihmistä Sinä arvostat!
Tällä tavoin voimme rakentaa yhteistä sisäisten menestyjien säiliötä, jolla voi hätätilanteessa murtaa ulkoisen menestyksen kahleen.

Miksi elämä on kiireinen suoritus?

Onko sinullakin taas kiire? Onko arki yhtä asioiden suorittamista? Kalenteri täytyy ja elämä on juoksemista paikasta toiseen.

Muistan kun kolme vuotta sitten palasin 3 650 kilometrin mittaiselta kävelyltä takaisin normaaliin arkeen. Ennen sitä päiväni olivat täyttyneet kävelemisestä. Matkani oli alkanut Suomesta ja päättynyt Espanjan rannikkokaupunkiin Fisterraan. Kävely oli irrottanut minut arjen pyörityksestä ja ensimmäinen asia, joka palatessani läsähti päin kasvoja oli kiire.

Saavuin Helsinki-Vantaan lentokentältä kummini ovelle. Soitin ovikelloa ja näin oven raosta hymyilevät kasvot, jotka toivottivat minut tervetulleeksi. Eteisessä ne samat kasvot kysyivät oliko kone ollut ajallaan. Hämmennyin, enkä osannut vastata, sillä en ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Olin ollut koneessa juuri silloin kun olin ollut, se oli lentänyt Espanjasta Suomeen kun oli lentänyt ja olin saapunut Helsinkiin juuri silloin kun olin saapunut. Kaikki tämä oli tapahtunut ilman tietoista aikataulujen seuraamista, ja ilman kiirettä.

Nyt tuosta hetkestä on kulunut reilu kolme vuotta. Sittemmin olen luonnollisesti elänyt aikataulujen kanssa, joskus ihan käytännön syistä ja joskus ilman mitään syytä – ehkä jostain tottumuksesta. Viime aikoina olen havahtunut siihen, että minulle on muodostunut tottumuksesta syntynyt turha kiire.

Blogi mirja kärnä kello mustavalkea

Tällä hetkellä keskityn työ- ja organisaatiopsykologian sivuaineopintoihin. Ahmin tutkittua tietoa aiheista, jotka ovat minusta todella mielenkiintoisia. Laadin opiskeluaikatauluni pääsääntöisesti itse. Onnekseni minulla on mahdollisuus järjestää ne leppoisiksi, jotta voin ensinnäkin nauttia uuden tiedon äärellä olemisesta, toiseksi pureskella se kunnolla ja lopuksi tallentaa tieto omaan säilömuistiin sopivaksi kokonaisuudeksi.

Siitä huolimatta aika ajoin huomaan ajautuvani tilanteeseen, jossa minulla on taas se hemmetin kiire. Asioita tulee suorittaa. Tehdä valmiiksi. Tähdätä maaliin. Osua kerralla. Tehdä kaikkea tätä nauttimatta tekemisen ilosta.

“Asioita tulee suorittaa. Tehdä valmiiksi. Tähdätä maaliin. Osua kerralla. Tehdä kaikkea tätä nauttimatta tekemisen ilosta.”

 

Miksi ajaudun aina kiireeseen?

Aloin miettimään miksi olin ajautunut kiireen luomaan jyrkkään ja jäiseen uomaan ja laskin sitä alas holtittomasti pikkuruisella liukurilla. (Ja tästä laskusta oli ilo kaukana!) Huomasin kaksi asiaa, jotka ovat eräitä tuon jäisen uoman väsymättömiä rakennusmiehiä.

1. Informaatioähky

Ensinnäkin mieleni täyttää jatkuvasti virtaava tietotulva. Kaikkialta tulee tietoa, ärsykkeitä, ideoita ja ajatuksia. “Ota nämä. Tartu tähän. Opi tuo. Sisäistä tämä.”

Tietomäärän loputon suo tulee vastaan somen uutisvirrassa, lehdissä, kirjoissa ja blogeissa. Ja mikä pahinta (ja joskus parasta), se kulkee mukanani kaikkialle kädessäni olevassa älypuhelimessa.

Olin jokunen aika sitten saunomassa maaseudulla, ystäväni mökillä perhosparatiisissa, joksi hän maaseutukotiaan kutsuu. Kun saavuin joen rannassa sijaitsevan vanhan talon pihaan, tulin tietoiseksi sisälläni mylläävästä rauhattomuudesta. Ilta luonnon äärellä ilman puhelinta ja televisiota, pelkästään saunoen, uiden ja hitaasti syöden, palautti minuun luonnollisen läsnäolon rauhan. Luonto ja ärsykkeetön elo toimivat kiireen taltuttajina.

2. Kiire on työelämän normi

Toiseksi kiireestä ja suorittamisesta on valitettavasti tullut normi. Sitä ei juurikaan kyseenalaisteta, muuta kun väsymyksen äärellä ja silloinkin hiljaa ja yksityisesti, sillä tarkoittaahan se sitä, että on heikko kun ei kerta jaksa. Ei jaksa pysyä mukana siinä hullunmyllyssä, jossa muut näyttävät porskuttavan menestyksen aallolta toiselle. Pitäisi jaksaa ja pystyä parempaan, eikä olla heikko ja väsyä.

Mutta kiitos elämälle meistä heikoista. Meistä, jotka lopulta antavat periksi ja väsyvät – kun eivät muuta voi. Me heikot olemme terveellisen elämän valopilkkuja. Olemme kantapään kautta oppineita, ja siksi levon ja rauhan tärkeyden ymmärtäjiä. Olemme tavallaan niitä, jotka vetävät avokämmenellä poskelle itsessä asuvaa kiireistä suorittajaa ja sanovat, että rauhoitu hyvä ihminen, ei tässä ole mihinkään kiire.

BLOGI mirja kärnän blogi kiire

Miten taltuttaa kiireinen ja suorituskeskeinen elämä?

 

1. Selkeytä oma päämäärä

Kun tietää mihin pyrkii ja mitä itse elämältään haluaa, on helpompi tehdä rajauksia siihen, mitä sille oman elämän työpöydälle kannattaa ottaa. Ja aika ajoin kannattaa tehdä inventaariota. Kysyä itseltään, onko nämä kaikki tarpeellisia. Tulet varmasti huomaamaan, että moni asia ei ole.

Jos päämäärä tuntuu edelleen epämääräiseltä aamu-usvalta, aloita selkeyttäminen fyysisestä ympäristöstäsi. Siivoa työpöytä. Järjestä vaatekaapit. Vie kaikki ylimääräinen kirpputorille. Inventoi turhaa pois.

Olin erään kerran pysäyttämässä stressiäni luostarin rauhassa. Hiljaisessa ja virikkeettömässä ympäristössä mieleni rauhoittui. Mietiskelin paluuta arkeen ja huolin sitä, miten minun käy. Onnistunko pitämään levollisen rauhan myös arkeen palattuani?

Keksin yhden konkreettisen keinon. Kotiin palattuani tyhjensin vaatekaappini sängylle ja inventoin ison kassillisen vaatteita kirpputorille. Ei se poistanut täysin stressiä ja suorittamista, mutta se oli konkreettinen askel selkeämpään elämään. (Ja selkeämpiin aamuihin!) Ja se teki hyvää.

Nykyään minulla on tapana tehdä vaatekaapin inventaario vähintään pari kertaa vuodessa. Nimittäin samalla kun raivaat tilaa fyysiseen ympäristöösi, tulet luoneeksi tilaa omalle energiallesi ja sisäisen äänen kuulemiselle. (Tähän teemaan liittyen on postauksen lopussa vinkki, joka sisältää rahanarvoisen edun.)

“Samalla kun raivaat tilaa fyysiseen ympäristöösi, tulet luoneeksi tilaa omalle energiallesi ja sisäisen äänen kuulemiselle.”

2. Vähennä informaatio- ja ärsyketulvaa

Tee itsellesi someaikataulu. Äläkä aukaise jokaisen tyhjän hetken kohdalla älypuhelintasi, vaikka mieli tekisi. Hanki vaikka aplikaatio, joka lukitsee älypuhelimen sosiaalisen median ohjelmat halutuksi ajaksi. (Minä käytän tähän sen nimistä maksutonta ohjelmaa kuin Quality Time.)

Älä osallistu sosiaaliseen tilaisuuteen, johon suunnittelit osallistuvasi. Vietä aikaa yksin. Lue illalla kirjaa. Mene ajoissa nukkumaan ja herää niin aikaisin, ettei sinulla ole aamulla kiire. Ennen nousemista, makaa hetki paikallasi ja tunnustele kehosi olotilaa. Sytytä aamiaispöytään kynttilä. Kuuntele hetki hiljaisuutta. Kävelee luonnossa ilman tavoitetta tai päämäärää.

3. Muista, että kuolet joskus 

Tiedän, että tämä kuulostaa melkoisen karulta. Mutta asia on todellakin niin, myös sinun kohdallasi. On hyvä aika-ajoin muistaa oma kuolevaisuutensa. Silloin moni asia asettuu luonnollisesti oikeisiin mittasuhteisiin. Elämä muuttuu ja muovautuu joka hetki, mikään ei tule täysin valmiiksi. Kaikessa on vielä kohennettavaa, ainakin se yksi nurkka. Ja vaikka sekin nurkka olisi joku päivä täysin valmis, niin silloin on jo uudet tuulet ja uudet nurkat, joissa pitäisi olla mukana. Mutta minä kerron nyt sinulle yhden tärkeän asian, sinun ei tarvitse olla kaikessa mukana. Se mikä on nyt, juuri tällä hetkellä, on hyvä niin. Toisen asian aika tulee ajallaan, kun sen aika on. On turha kiirehtiä. Voit olla rauhassa tässä ja nyt.

Kun lopetat kiirehtimisen, näet selvemmin, mikä on sinulle luontainen suunta ja paikka. Ja kannattaa muistaa sekin, että elämä on lyhytaikainen lahja. Sellainen lahja, jonka ei kuulukaan tulla valmiiksi. Se lahja kuuluu elää.

 

JA LOPUKSI LUPAAMANI VINKKI: Jos haluat konkreettisesti selkeyttää elämääsi ja aloittaa sen vaikka vaatekaapistasi, mutta et tiedä miten ryhtyä toimiin. Ei hätää, sillä tiedän mistä saat apua, sillä voin aidosti suositella ihanan ja lämmöllä ihmisiä auttavan Caps Look -blogin Iinan kurssia, jossa otetaan vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla. Blogini lukijana saat Iinan kurssin hinnasta 10 euron alennuksen. Alennuksen voit lunastaa koodilla kävelijä. (Huom, kurssille pääsee ilmoittautumaan 17.8. lähtien.)

Tämä artikkeli sisältää affiliate-linkkejä ja siinä on yhteistyö Caps Look -blogin kanssa.

Seuraava artikkeli ja sen aihe
Saat tietää seuraavasta artikkelista ennakkoon liittymällä postituslistalleni.

 

Kavelija_mirja_karna

Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä.
mirja@mirjakarna.com

Jos kirjoitus inspiroi Sinua, jaa se myös ystävillesi!

Ääniterveiset: uusi mikki ja muutama sana huomisesta artikkelista

Kuuntele terveiset painamalla play-näppäintä.

 


Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä.
mirja@mirjakarna.com

Viisi salaisuutta siitä, miten uskallat elää luovasti

Luin amerikkalaisen bestseller-kirjailijan Elisabeth Gilbertin luovuusoppaan Big Magic, jossa hän avaa käytännönläheisesti ja kiehtovasti luovuuden lainalaisuuksia ja omia asenteitaan sitä kohtaan. Gilbert käsittelee luovuutta eri näkökulmista, jotka ovat rohkeus, lumous, lupa, sinnikkyys, luottamus ja jumalallisuus.

Uppoutuessani Gilbertin luovaan maailmaan, huokaisin monta kertaa, sillä oivalsin, että hitto noinhan minäkin ajattelen!

Kirjasta inspiroituneena kirjoitin Sinulle viisi salaisuutta siitä, miten uskallat elää luovasti.

big_magic_mirja_karna_blogi

1.) Ulkoista vastuu lopputuloksesta

Muistan kun kirjoitin esikoiskirjaani Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä ja ajattelin, että kirjan tekstin aikaansaama mahdollinen häpeä ei tule olemaan minun häpeäni. Eikä myöskään kunnia ole minun kunniani. Näin itseni vesihanana, jonka kautta teksti pulppuaa paperille. Minun tehtäväni oli simppeli, sillä minun piti vaan avata hanat ja antaa mennä, välittämättä siitä millaista vettä sieltä hanasta tulee. Ulkoistin mielikuvissani tekstin tuotannon jonnekin muualle, jonka alkuperää en välittänyt edes alkaa selvittää.

Todellisuudessa minä kirjoitin joka ikisen kirjaimen, sanan ja lauseen. Minä istuin pöydän ääressä ja tein töitä. Mutta ajatus vesihanana olemisesta antoi (ja antaa edelleen) minulle leikkisän vapauden, jolloin voin antaa mennä ja pelata pelotta sanoilla, joista muodostuu jotakin tai sitten ei.

Gilbert puhui samasta kirjoittamisen vastuun ulkoistamisesta ja piti sitä nerokkaana psykologisena rakennelmana. Ja kokemuksesta tiedän, että siitä seuraakin suuri nautinto.

Muistan kun kirjoitin kirjani käsikirjoitusta (editointivaihe oli sitten asia erikseen, mutta ei puhuta nyt siitä) ja sulkeuduin viikonlopuksi yksin kirjoittamaan. Päivät hurahtivat huomaamatta, kun uppouduin tekstin luomaan maailmaan. Aloitin aamulla ja seuraavan kerran nostin katseeni koneen ääreltä iltapäivällä – koska minulle oli tullut nälkä.

Gilbertin mukaan kreikkalaiset ja roomalaiset uskoivat ihmisen ulkopuoliseen henkeen – joka asui talossa ja auttoi joskus töissä. Roomalaiset kutsuivat sitä geniukseksi – vartijajumaluudeksi ja inspiraation väyläksi. Antiikin kreikasta löytyy taas sana eudaimonia, joka tarkoittaa inhimillisen onnen korkeinta astetta ja “hyvien henkien vaalimaa”.  Nykyisin samasta asiasta käytetään sanoja flow tai syvä innoitus. Gilbertin mukaan ajatus ulkopuolisesta geniuksesta auttaa pitämään taiteilijan egon kurissa ja vähentää paineita.

Sillä sinä hetkenä kun luovan työn tekijä alkaa ottaa kehut tai moitteet itseensä, hän menettää vapautensa ja muuttuu muista riippuvaiseksi marionetiksi.

Ja se on kyllä niin totta! Sillä sinä hetkenä kun luovan työn tekijä alkaa ottaa kehut tai moitteet itseensä, hän menettää vapautensa ja muuttuu muista riippuvaiseksi marionetiksi. Eikä silloin enää lennellä luovuuden siivillä, vaan raadetaan niska pelosta jäykkänä toisten hyväksynnän eteen.

 

2.) Tee niitä asioita, joista nautit

Seitsemän kuukauden Suomesta Espanjaan kävelyn jälkeen minun olisi kannattanut kirjoittaa tekemästäni kävelystä. Itse asiassa kävelyn aikana minuun otti yhteyttä eräs kustannuspäällikkö, joka kirjoitti lukeneensa silloisessa blogissani (jota ei löydy enää netistä, nim. nettiguru Mirja) julkaistuja matkajuttuja.

Hän kysyi viestissä olinko aikeissa kirjoittaa kokemuksistani kirjaa.

Huusin riemusta reppu selässä Etelä-Ranskan maisemissa. Otin muutaman askeleen ja vastasin tyynesti, että kirja on kyllä suunnitelmissa, ja se on fiktiivinen romaani kävelystä.

Mutta lopulta kävi ilmi kustannustoimittaja olikin kiinnostunut minun matkakertomuksestani. Myös monet matkaani seuranneet ihmiset myös odottivat sellaista, joten siinä vaiheessa minulle (joka en ollut vielä julkaissut mitään) tarjottiin lähes hopeatarjottimella matkakertomuksen kustannussopimusta. Sopimus olisi ollut lottovoitto. Eli kaiken järjen mukaan minun olisi kannattanut lunastaa tosite ja kirjoittaa matkastani.

Mutta en edes harkinnut asiaa. En hetkeäkään. Miksi?

Siksi, että minua ei kiinnostanut kirjoittaa siitä. (Tai ehkä siksi, etten ajatellut kovin järkevästi.) Mutta se ei inspiroinut minua. Siinä ei ollut sitä sytykettä, jonka takia olin tullut kirjoittamisen äärelle. (Tähän kohtaan täytyy paljastaa, että olen kyllä suorittanut elämässäni vallan monta kertaa asioita, jotka eivät ole innoittaneet minua, mutta ylpeänä voin sanoa, että tällä kertaa en niin tehnyt!)

Siinä ei ollut sitä sytykettä, jonka takia olin tullut kirjoittamisen äärelle.

Olisin kyllä pystynyt pusertamaan matkakertomuksen, mutta sen kirjoittaminen olisi ollut vaivalloista suorittavaa työtä, joka ei sisällä tekemisen iloa ja keveyttä. Se olisi syntynyt ulkoisen motivaation kautta. Ja luulen, että se olisi näkynyt lopputuloksessa, joka olisi ollut hengetön kuvailu matkastani.

Minä kuitenkin seurasin sisäistä motivaatiotani ja kirjoitin fiktiivisen romaanin. (Jota kylläkin monet ihmiset lukivat minun matkakertomuksena, mutta se ei ollut taas enää minun asiani, sillä sillä hetkellä kun kirja lähtee kirjailijan käsistä, se muuttuu lukijan omaisuudeksi. Ja kyllä se niin on, että lukija saa tehdä omaisuudellaan juuri sen mitä haluaa.) Lähetin romaanin käsikirjoituksen perinteisesti useisiin kustantamoihin, sain kieltäviä vastauksia (kuten kuvioon kuuluu) ja lopulta tein onnekkaasti kustannussopimuksen Basam Booksin kanssa (joka on tunnetaan nykyään nimellä Viisas Elämä). 

elizabeth_gilbert_mirja_karna_blogi

Elizabeth Gilbert. Kuva: Timothy Greenfield-Sanders.

3.) Huolehdi elannosta, mutta älä anna sen tappaa luovuutta

Kirjoitan, koska se on minun tapani lähestyä asioita, jotka syystä tai toisesta ovat mieleni ovella. Se on myös keino avata ovi luovuuden taikaan, siihen mystiseen virtaan, joka tuo mukanaan syvät elämän värit, ihmetyksen ja valtavan ilon. En kirjoita saadakseni siitä rahaa. Toivon toki, että joku päivä elän kirjoittamisella, mutta ennen sitä hankin elantoni muulla tavoin. Sillä minä kirjoitan nauttiakseni kirjoittamisesta.

Gilbert kirjoitti uransa alkuajoista: “Palkinnon piti tulla työn tekemisen ilosta ja siitä, että tiesin itse valinneeni kutsumukseni ja olevani sille uskollinen. Jos kokisin joskus sellaisen onnen, että minulle maksettaisiin työstäni, se olisi hienoa, mutta sitä odotellessa pystyin aina hankkimaan rahaa muista lähteistä. Tässä maailmassa on lukuisia tapoja ansaita elanto; olen kokeillut niistä monia ja tullut aina kohtuullisesti toimeen.”

 

4.) Anna luovuudella vapautta

Kukkiakseen runsaalla mitalla, luovuus tarvitsee vapauden. Vapauden taloudellisista huolista ja vapauden menestyksen vaateesta. Harvoin tapaan menestyneitä taiteilijoita, jotka ovat saaneet kunniaa, mutta eivät ole kiinnittyneet siihen. Mutta joskus niin käy. Minulle kävi niin kun tapasin teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen.

Osallistuin Sodankylän kirjoittajakurssille, jossa Hurme oli opettajana. Ystävystyimme ja vaeltamisesta kiinnostuneina metsäihmisinä taivalsimme kurssin päätteeksi Rovaniemen Ounasvaaran laelle. Kurssin aikana olin pannut merkille Hurmeen aidon innostuksen omaan työhönsä. Noustessamme kivikkoisia polkuja kohti huippua Hurme kertoili verkkaisten askeltemme tahdissa seuraavasta projektistaan, joka oli pienen porukan pienimuotoinen teatteriesitys Kainuun peräkylillä. Kun hän puhui projektista hänen sanoistaan hehkui aito ilo ja innostus.

Sanoin: “Aika hienoa, että vielä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen olet edelleen innostunut siitä, mitä teet.”

Hurme kohautti olkapäitään ja vastasi: “No, minä olen päättänyt, että se kerta kun minua ei enää taiteen tekeminen kiinnosta, minä lopetan ja teen jotakin muuta.”

Hän sanoi tuon lauseen niin, että tiesin hänen todella tarkoittavan sitä. Näin mielikuvissani, että sinä päivänä kun hän ei olisi enää kiinnostunut tekemään taidetta, hän voisi aivan hyvin ryhtyä myymään jäätelöä. Ja itse asiassa uskon, että asia on todella niin.

Olin jo aikaisemmin kunnioittanut tätä taiteilijaa, mutta sillä hetkellä kunnioitukseni nousi potenssiin kymmenen. Sillä tuo mies oli vapaa. Hän oli vapaa taiteilijan statuksesta ja menestyksen krumeruuleista. Hän oli uransa aikana (tai ehkä jo ennen sitä) onnistunut löytämään avaimen menestyksen luomiin käsirautoihin (jotka tarjotaan kaikille, jotka menestyvät), nauttinut sen mitä nautti ja antanut menestyksestään huolimatta itselleen luvan elää vapaasti luovaa elämää.

Samasta vapaudesta puhui Gilbert. Nimittäin kun 12 miljoonaa ihmistä lukee sinun kirjasi (niin kuin Gilbertin Eat, Pray and Love -kirjan), voi ihmiselle syntyä sen jälkeen jonkinlainen luovuusblokki. Gilbert olisi hyvinkin voinut miettiä huolissaan, että miten hän lunastaa seuraavan kirjan kohdalla miljoonayleisön odotukset. Tai miten hän voi vastata ihmisten toiveisiin. Ja mikä pahinta, mitä jos hän ei osaa enää kirjoittaa.

Mutta Gilbert kertoi kirjassaan, ettei hän kirjoita muille ihmisille. Hän kirjoittaa vaan yhdelle ihmiselle; itselleen. Hän kirjoittaa itselleen, saadakseen tolkkua omista sekasortoisista tunteistaan tai ihan vaan siksi, että nauttii jonkun teeman pohtimisesta ja se luonnistuu häneltä parhaiten kirjoittamalla.

mirja_karna_blogi_luovuus_kirjat

5.) Kun inspiraatiota ei löydy – lepää, ja seuraa sitten uteliaisuuttasi

Inspiraation lähtiessä pitkälle lomalle, on syytä seurata perässä. Ei siis ottaakseen kiinni inspiraation, vaan antaakseen mielelle lomaa. Lomaa luovuuden ja aikaansaamisen vaateesta. Ja vasta sen jälkeen kannattaa seurata Gilbertin vinkkiä.

Gilbert nimittäin neuvoo sinua olemaan rauhassa ja seuraamaan uteliaisuuttasi. Tekemään sitä mikä kiinnostaa. Sen ei tarvitse olla isoa tai sisältää mahtipontista suunnitelmaa, riittää kunhan se jollakin tavalla kiehtoo sinun mieltäsi.

Kerran Gilbert kadotti oman intohimonsa. Hän ei joutunut paniikin valtaan, kuten moni varmasti tekisi. Ei, hän käänsi katseensa pois suuresta ja mahtavasta intohimosta, ja alkoi kulkea kohti pientä ja vaatimatonta uteliaisuutta. Yllätyksekseen hän huomasi olevansa kiinnostunut puutarhanhoidosta. Niinpä hän istutti takapihalleen kukkia. Aivan kuin huomaamattaan hän alkoi ottaa selvää istuttamistaan kasveista, ja sen myötä hän päätyi tekemään taustatyötä Englannin kasvitieteellisiin kirjastoihin ja Hollannin keskiaikaisiin lääkekasvitarhoihin. Kolme vuotta puutarhanhoidon aloittamisesta Gilbert ryhtyi kirjoittamaan romaania 1800-luvun kuvitteellisesta kasvitieteellisten tutkimusmatkailijoiden suvusta. Tästä kaikesta syntyi lopulta kirja. Ja niin Gilbert oli löytänyt uteliaisuuden kautta intohimon äärelle.

Eli summa summarum…

Viisi asiaa, jotka on syytä muistaa luovuudesta:


1. Ulkoista vastuu lopputuloksesta
2. Tee niitä asioita, joista nautit
3. Huolehdi elannosta, mutta älä anna sen tappaa luovuutta
4. Anna luovuudella vapautta
5. Kun inspiraatiota ei löydy – lepää, ja seuraa sitten uteliaisuuttasi

 

big_magic_mirja_karna_blogi

Lukukokemukseni Big Magic -kirjasta
Nautin suuresti lukukokemuksesta. Luin kirjan kahdessa päivässä (jonka aikana kannoin sitä mukanani kaikkialle). Gilbertin omakohtaiset sanat avasivat minussa ovia niihin maagisiin huoneisiin, mielikuviin ja ajatuspyörremyrskyihin, joiden takia minäkin kirjoitan.

Oli myös varsin ilahduttavaa miten leikkisästi Gilbert kirjoitti. Hän kirjoitti asiallisesta aiheesta ja laittoi sitten jonkin sivuhuomautuksen sulkeisiin (jonka otin heti käyttöön tässä postauksessa -toimii!).

Parasta kirjassa oli se, että pääsin käsiksi kirjailijan omiin ajatuksiin ja uskomuksiin. Aika ajoin koin sisäisen huokauksen, sillä tunnistin hänen mielen maailmastaan jotakin niin tuttua.

Gilbertin tunnetuin teos on omaelämäkerrallinen Eat, Pray and Love – omaa tietä etsimässä. Kirjaa on myyty ympäri maailmaa 12 miljoonaa kappaletta. Menestysteos oli Gilbertin neljäs julkaistu kirja. Sen jälkeen Gilbert on kirjoittanut kirjalle jatko-osan sekä 2016 julkaistun luovuusoppaan Big Magic, josta olen saanut arvostelukappaleen kustantajalta. Artikkelissa on myös affiliate-linkkejä.

Kenelle Elisabeth Gilbertin Big Magic – uskalla elää luovasti -kirja sopii?

Kirja sopii  ensinnäkin ihmiselle, joka haluaa löytää oman luovuuden tai sytyttää jo löydettyä luovuuttaan isompaan loimuun. Ja se myös sopii ihmiselle, joka haluaa kurkistaa luovan kirjailijan omituiseen mielen maailmaan. Suosittelen vilpittömästi Big Magic – uskalla elää luovasti -kirjaa, sillä, jos annat sille luvan, se laittaa sinun luovuutesi virtaamaan.

 

Jatka luovuuden tiellä ja tilaa Mirjan maksuton luovuuskirje! 

 

Kirjan kansikuva: Gummerus Kustannus.

Kavelija_mirja_karna
Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä.
mirja@mirjakarna.com

 

Mitä nyt?
Jos kirjoitus inspiroi Sinua, jaa se myös ystävillesi tai kommentoi alle, mitä ajatuksia sinussa heräsi!

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén