Henkinen älykkyys (Spiritual Intelligence) on vielä aika hajanainen ja kirjava käsite. Sen vuoksi siitä on olemassa iso joukko erilaisia määritelmiä. Tässä artikkelissa esittelen sinulle tutkijoiden ja tietokirjailijoiden ajatuksia ja määritelmiä henkisestä älykkyydestä. 


Tutustuin henkisen älykkyyden erilaisiin määritelmiin tehdessäni aiheesta kauppatieteen pro gradu -tutkielmaa. Useimmat mallit tuntuivat vastaavan kysymykseen millainen on henkisesti älykäs ihminen, mutta mikään niistä ei vastannut siihen, mihin henkinen älykkyys perustuu. Vastatakseni tähän tarpeeseen loin henkisen älykkyyden yhteys -mallin®, jonka mukaan meidän jokaisen luontainen henkinen älykkyys alkaa virtaamaan kun meillä on syvä yhteys itseemme, toisiin ihmisiin (ja muihin elämänmuotoihin) ja elämän henkiseen virtaan. Voit lukea mallista lisää täältä!



Henkinen älykkyys nähdään usein jokaisen ihmisen synnynnäisenä, joko uinuvana tai aktiivisena, ominaisuutena, jota voi elämän myötä kehittää. Kun ihminen on löytänyt syvällisen itsetuntemuksen kautta oman henkisen älykkyytensä äärelle, hän voi alkaa käyttämään sen tuomaa viisautta jokapäiväisessä elämässään. Ensimmäisen tieteellisen mallin henkiselle älykkyydelle luonut psykologian professori Robert Emmons (2000) määrittelee sen biologiseksi potentiaaliksi hyväksikäyttää henkistä informaatiota ongelmanratkaisussa. 



Henkiseen älykkyyden perusta on ihmisen itsetuntemuksessa, joka on osa tunneälyä. Dorothy A. Sisk (2002), joka on parhaiten tunnettu tutkimuksestaan ja työstään lahjakkaiden lasten koulutuksen eteen, määrittelee henkisen älykkyyden syväksi itsetuntemukseksi, jossa ihminen on tietoinen itsensä eri ulottuvuuksista, jotka ovat mieli, keho ja henki.




Syvällisen itsetutkiskelun ja erilaisten reflektiivisten harjoitusten kautta ihminen voi löytää henkisen älykkyyden äärelle. Psykoterapeuttina työskennellyt Vaughan on työssään havainnut, että henkinen älykkyys avaa ihmisen sydämen, selventää mieltä, inspiroi sielua, ja auttaa ihmisen psyykettä liittymään taustalla olevaan perimmäiseen olemisentilaan. (Vaughan, 2002.) 



Henkinen älykkyys auttaa ihmisen psyykettä liittymään taustalla olevaan perimmäiseen olemisentilaan.




Vaikka henkinen älykkyys on käsitteenä uusi, ei se ole itse kokemuksena ole mitään uutta. Eri henkisten perinteiden harjoittajat ja mystikot ovat sanoittaneet vuosituhansia tämän saman kokemuksen, jota tässä yhteydessä kutsumme henkiseksi älyksi, eri puolia.


Filosofian tohtorin ja psykologian opettajan David B. Kingin (2008) mukaan henkinen älykkyys on joukko joustavia henkisiä voimavaroja, jotka myötävaikuttavat aineettoman ja yliaistillisen näkökulman tiedostamiseen ja joustavaan soveltamiseen, siten että se johtaa syvälliseen eksistentiaalinen pohdiskeluun, merkityksellisyyden lisääntymiseen, yliaistillisen minuuden tunnistamiseen ja henkisten tilojen mestarilliseen taitamiseen.



Usein ihmisen ohjautuvat ulkoisista tavoitteista käsin, mutta henkisesti älykäs ihminen ohjautuu ensisijaisesti sisältäpäin. Spiritual intelligence in Leadership -kirjan kirjoittanut Sarah Alexanderin mukaan henkinen älykkyys on jokaisesta ihmisestä löytyvää sisäistä tietoa, viisautta sekä syvällistä ymmärtämistä. Ihmisen henkinen älykkyys sisältää tietämyksen elämämme perimmäisen tarkoituksesta sekä yksittäisen ihmisen tasolla että kollektiivisesti. Sarahin mukaan henkinen älykkyys onkin täydellinen sisäinen ohjaussysteemi. (Alexander 2016.)



Henkinen älykkyys on täydellinen sisäinen ohjaussysteemi.



Henkiseen älykkyyteen liittyy vankasti elämän kokeminen merkitykselliseksi sekä arvopohjainen ajattelu ja toiminta. Tietokirjailijoiden puolelta henkisen älyn pioneeri ja siitä monta kirjaa kirjoittanut Danah Zohar määrittelee henkisen älykkyyden syvälliseksi sielun älykkyydeksi, jonka kautta meillä on pääsy syvimpiin merkityksellisyyden kokemuksiin, arvoihin, päämääriin, ja motivaatioihin (Zohar 2004, 2000).



Zoharin kanssa samoilla linjoilla on psykologi, tutkija ja tietokirjailija Richard N. Wolman, joka painottaa merkityksellisyyden lisäksi syvällisten kysymysten pohtimista sekä yhteyttä. Hän määrittelee henkisen älykkyyden autenttiseksi älykkyydeksi, joka kattaa ajattelun, käsitteellistämisen sekä ongelmanratkaisun. Wolman kirjoittaa, että henkinen äly on inhimillinen kyvykkyys kysyä syvällisiä kysymyksiä elämäntarkoituksesta ja samaan aikaan kokea saumatonta yhteyttä sekä toisten kanssa että maailman kanssa, jossa elämme. (Wolman 2001.)



Henkisen älyn kautta meillä on pääsy syvimpiin merkityksellisyyden kokemuksiin, arvoihin, päämääriin, ja motivaatioihin.



Henkistä älykkyyttä itsessään kehittäneen ihmisen lähellä on usein rauhan ja turvallisuuden ilmapiiri. Amerikkalaisen Deep Change yrityksen perustajan ja henkisestä älystä oman mallin luoneen tietokirjailijan Cindy Wigglesworthin (2012) mukaan henkinen älykkyys on tilanteesta riippumatonta taitoa toimia viisaasti ja myötätuntoisesti, samalla säilyttäen sekä ulkoisen että sisäisen rauhallisuuden.



Lue lisää aiheesta!


>> Henkisen älykkyyden perusta – Kävelijä Mirja Kärnän malli


>> Henkisesti älykkään ihmisen 12 ominaisuutta – Zohar


>> Henkisesti älykkään ihmisen 21 taitoa- Wigglesworth



>> Kuuntele podcast siitä, miten kävelijä Mirja Kärnä itse löysi henkisen älykkyyden äärelle



Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt luova yrittäjä.

Voit tilata minulta verkkokurssin, luennon tai kirjallisen tuotoksen: mirja.karna@gmail.com



Lähteet:


Alexander Sarah (2016)  https://www.youtube.com/watch?v=Lb-9b68ennY Viitattu 18.12.2019.

Emmons, Robert, A. (2000) Is Spirituality an Intelligence? Motivation, Cognition, and the Psychology Of Ultimate Concern. The International Journal for the psychology of the Religion. 10:1, 3-26.

King, D. B. (2008). Rethinking claims of spiritual intelligence: A definition, model, & measure. Unpublished master’s thesis, Trent University, Peterborough, ON, Canada.


Sisk, D. (2002). Spiritual Intelligence: The Tenth Intelligence that Integrates all other Intelligences. Gifted Education International, 16(3), pp. 208-213. 

Vaughan, F. (2002). What is Spiritual Intelligence? Journal of Humanistic Psychology, 42(2), pp. 16-33. 


Wigglesworth Cindy (2012). SQ21: The Twenty-One Skills of Spiritual Intelligence. SelectBooks, Inc. New York.


Wolman Richard (2001). Thinking with Your Soul. Randon House, Harmony Books, New York.


Zohar, D. and Marshall, Ian. (2004) Spiritual Capital: Wealth We Can Live By. Bloomsbury. Clays Ltd, St Ives plc.


Zohar, D. and Marshall, Ian. (2000) Spiritual Intelligence: The Ultimate Intelligence. Bloomsbury. Great Britain, Clays Ltd, St Ives plc.


Kuvat: Pixabay

Facebook Comments