Kun kävelin seitsemän kuukautta Suomesta Espanjaan, vietin suurimman osan ajastani läheisessä kontaktissa luontoon. Päivät kuluivat rauhallisesti kävellen. Nautin raittiista ulkoilmasta sekä luonnon virkistävästä vaikutuksesta, sillä kävelyreittini kulkivat useimmiten luonnon äärellä.

Tuon pitkän kävelyn aikana kehoni ja mieleni voivat todella hyvin. Olin rentoutunut ja läsnä, eivätkä turhat mielen rakentamat koukerot ja draamalliset tarinat päässeet kasvamaan pientä nuppua suuremmaksi mielen rikkaruohoiksi.

Käveltyäni 3 650 kilometriä, palasin takaisin Suomeen. Kotona minulla alkoi hektinen työperiodi, joka sisälsi paljon asioiden järjestelyä ja tiivistä istumista tietokoneella. Se kaikki tapahtui luonnollisesti sisätiloissa. Ja hyvin nopeasti, kävelyn aikana syvärentoutunut kehoni löysi jälleen vanhastaan tutun jännitystilan. Hartiat nousivat, lihakseni jännittyivät, mieli kiirehti läsnä olevasta hetkestä aina seuraavaan ja puheeni nopeutui. Kehoni kävi ylikierroksilla, ja tiesin, että stressi oli saapunut vieraakseni.

mirja_karna_blogi_tyohyvinvointi_metsa

Eräänä iltapäivänä olin palaamassa vitostietä pitkin autolla kotiin, kun auto sammui metsän reunustaman, mutta vilkkaasti liikennöidyn tien varteen. Yritin käynnistää autoa, mutta se ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön. Minua ei ollut hajuakaan siitä, miksi auto yhtäkkiä lopetti kulkemisen. Avasin konepellin ja hetken sen alla olevia konemysteerejä tuijotettuani (ja mitään niistä ymmärtämättä), soitin suosiolla hinausapua. Avun tulo kesti ja minä en voinut muuta kuin odottaa.

Autot kiisivät ohitseni ja minä istuin liikkumattomassa autossa. Siinä pysähtyneessä hetkessä tulin tietoiseksi kehossani olevasta kokonaisvaltaisesta stressitilasta. En ollut ehtinyt havaita sitä kaiken kiireen keskellä. Nyt huomasin, että sykkeeni oli nopeaa ja hengitys pintapuolista.

Käänsin katseen metsään päin. Päätin ajankulukseni mennä kävelemään sinne, sillä olisihan se miellyttävämpää kuin istua tenkkapoon tehneessä autossa vitostien varressa ja seurata kuinka kehoni reagoi lisäjännityksellä jokaisen kovaääniseen auton ohitukseen.

Luonto opetti minua palaamaan läsnäolon rauhaan.

Astelin saappaat jalassa metsäkoneen tekemää väylää pitkin. Liikenteen melu vaimeni sitä mukaa mitä syvemmällä metsässä olin. Vähitellen huomasin sisäisen olotilani muuttuvan. Kehossani alkoi tapahtumaan rentoutumista. Katsoin ympärilläni olevaa hiljaista ja elävää luontoa. Ajatukseni rattaat laskivat kierroksiaan. Seisoin metsän ympäröimänä, hengitin raikasta ulkoilmaa ja huokaisin syvään.

Täysin yrittämättä ja ponnistelematta, luonto opetti minua palaamaan läsnäolon rauhaan. Tuo rauha oli tullut tutuksi pitkällä kävelymatkallani, mutta olin menettänyt yhteyden siihen kaiken kehittämäni kiireen keskellä.

mirja_karna_blogi_tyohyvinvointi_metsa1 Metsähallituksen vuonna 2014 julkaistussa Terveyttä luonnosta -kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan japanilaisten metsäkylvyistä. Katsauksen mukaan japanilainen termi ”Shinrin-yoku”, eli metsäkylpy, on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromaterapian ominaisuuksia.

Ymmärsin, että olin kuluttanut lähes kaiken henkisen polttoaineeni loppuun, enkä ollut huolehtinut luontotankkauksesta ja niin kehoni oli joutunut ylikierroksille. Autoni tekemän tenkkapoon vuoksi olin ottanut ja lähtenyt (termistä tietämättäni) metsäkylpyyn. Luonto oli tehnyt oman osuutensa ja ladannut henkisen polttoainesäiliöni, jos ei nyt ihan täyteen, niin ainakin puolilleen.

Lopulta apu saapui ja luonnossa virkistynyt kuski sekä pysähtynyt auto jatkoivat hinausköyden avulla matkaa kohti korjaamoa. Seuraavana aamuna soi puhelin ja autonkorjaaja kertoi, että auto on taas ajokunnossa. Kysyin uteliaana mitä hän oli tehnyt autolle. Autonkorjaaja kertoi vain lisänneensä siihen bensaa.

Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt luova yrittäjä. Nykyään hän toimii kirjailijana ja luennoitsijana.
Ota yhteyttä: mirja@mirjakarna.com

Tämä artikkeli on julkaistu aikaisemmin vieraskynä-palstalla Metsähallituksen Luonto liikuttaa -hankkeen blogissa.

Onko sinullakin taas kiire? Onko arki yhtä asioiden suorittamista? Kalenteri täytyy ja elämä on juoksemista paikasta toiseen.

Muistan kun kolme vuotta sitten palasin 3 650 kilometrin mittaiselta kävelyltä takaisin normaaliin arkeen. Ennen sitä päiväni olivat täyttyneet kävelemisestä. Matkani oli alkanut Suomesta ja päättynyt Espanjan rannikkokaupunkiin Fisterraan. Kävely oli irrottanut minut arjen pyörityksestä ja ensimmäinen asia, joka palatessani läsähti päin kasvoja oli kiire.

Saavuin Helsinki-Vantaan lentokentältä kummini ovelle. Soitin ovikelloa ja näin oven raosta hymyilevät kasvot, jotka toivottivat minut tervetulleeksi. Eteisessä ne samat kasvot kysyivät oliko kone ollut ajallaan. Hämmennyin, enkä osannut vastata, sillä en ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Olin ollut koneessa juuri silloin kun olin ollut, se oli lentänyt Espanjasta Suomeen kun oli lentänyt ja olin saapunut Helsinkiin juuri silloin kun olin saapunut. Kaikki tämä oli tapahtunut ilman tietoista aikataulujen seuraamista, ja ilman kiirettä.

Nyt tuosta hetkestä on kulunut reilu kolme vuotta. Sittemmin olen luonnollisesti elänyt aikataulujen kanssa, joskus ihan käytännön syistä ja joskus ilman mitään syytä – ehkä jostain tottumuksesta. Viime aikoina olen havahtunut siihen, että minulle on muodostunut tottumuksesta syntynyt turha kiire.

Blogi mirja kärnä kello mustavalkea

Tällä hetkellä keskityn työ- ja organisaatiopsykologian sivuaineopintoihin. Ahmin tutkittua tietoa aiheista, jotka ovat minusta todella mielenkiintoisia. Laadin opiskeluaikatauluni pääsääntöisesti itse. Onnekseni minulla on mahdollisuus järjestää ne leppoisiksi, jotta voin ensinnäkin nauttia uuden tiedon äärellä olemisesta, toiseksi pureskella se kunnolla ja lopuksi tallentaa tieto omaan säilömuistiin sopivaksi kokonaisuudeksi.

Siitä huolimatta aika ajoin huomaan ajautuvani tilanteeseen, jossa minulla on taas se hemmetin kiire. Asioita tulee suorittaa. Tehdä valmiiksi. Tähdätä maaliin. Osua kerralla. Tehdä kaikkea tätä nauttimatta tekemisen ilosta.

“Asioita tulee suorittaa. Tehdä valmiiksi. Tähdätä maaliin. Osua kerralla. Tehdä kaikkea tätä nauttimatta tekemisen ilosta.”

Miksi ajaudun aina kiireeseen?

Aloin miettimään miksi olin ajautunut kiireen luomaan jyrkkään ja jäiseen uomaan ja laskin sitä alas holtittomasti pikkuruisella liukurilla. (Ja tästä laskusta oli ilo kaukana!) Huomasin kaksi asiaa, jotka ovat eräitä tuon jäisen uoman väsymättömiä rakennusmiehiä.

1. Informaatioähky

Ensinnäkin mieleni täyttää jatkuvasti virtaava tietotulva. Kaikkialta tulee tietoa, ärsykkeitä, ideoita ja ajatuksia. “Ota nämä. Tartu tähän. Opi tuo. Sisäistä tämä.”

Tietomäärän loputon suo tulee vastaan somen uutisvirrassa, lehdissä, kirjoissa ja blogeissa. Ja mikä pahinta (ja joskus parasta), se kulkee mukanani kaikkialle kädessäni olevassa älypuhelimessa.

Olin jokunen aika sitten saunomassa maaseudulla, ystäväni mökillä perhosparatiisissa, joksi hän maaseutukotiaan kutsuu. Kun saavuin joen rannassa sijaitsevan vanhan talon pihaan, tulin tietoiseksi sisälläni mylläävästä rauhattomuudesta. Ilta luonnon äärellä ilman puhelinta ja televisiota, pelkästään saunoen, uiden ja hitaasti syöden, palautti minuun luonnollisen läsnäolon rauhan. Luonto ja ärsykkeetön elo toimivat kiireen taltuttajina.

2. Kiire on työelämän normi

Toiseksi kiireestä ja suorittamisesta on valitettavasti tullut normi. Sitä ei juurikaan kyseenalaisteta, muuta kun väsymyksen äärellä ja silloinkin hiljaa ja yksityisesti, sillä tarkoittaahan se sitä, että on heikko kun ei kerta jaksa. Ei jaksa pysyä mukana siinä hullunmyllyssä, jossa muut näyttävät porskuttavan menestyksen aallolta toiselle. Pitäisi jaksaa ja pystyä parempaan, eikä olla heikko ja väsyä.

Mutta kiitos elämälle meistä heikoista. Meistä, jotka lopulta antavat periksi ja väsyvät – kun eivät muuta voi. Me heikot olemme terveellisen elämän valopilkkuja. Olemme kantapään kautta oppineita, ja siksi levon ja rauhan tärkeyden ymmärtäjiä. Olemme tavallaan niitä, jotka vetävät avokämmenellä poskelle itsessä asuvaa kiireistä suorittajaa ja sanovat, että rauhoitu hyvä ihminen, ei tässä ole mihinkään kiire.

BLOGI mirja kärnän blogi kiire

Miten taltuttaa kiireinen ja suorituskeskeinen elämä?

1. Selkeytä oma päämäärä

Kun tietää mihin pyrkii ja mitä itse elämältään haluaa, on helpompi tehdä rajauksia siihen, mitä sille oman elämän työpöydälle kannattaa ottaa. Ja aika ajoin kannattaa tehdä inventaariota. Kysyä itseltään, onko nämä kaikki tarpeellisia. Tulet varmasti huomaamaan, että moni asia ei ole.

Jos päämäärä tuntuu edelleen epämääräiseltä aamu-usvalta, aloita selkeyttäminen fyysisestä ympäristöstäsi. Siivoa työpöytä. Järjestä vaatekaapit. Vie kaikki ylimääräinen kirpputorille. Inventoi turhaa pois.

Olin erään kerran pysäyttämässä stressiäni luostarin rauhassa. Hiljaisessa ja virikkeettömässä ympäristössä mieleni rauhoittui. Mietiskelin paluuta arkeen ja huolin sitä, miten minun käy. Onnistunko pitämään levollisen rauhan myös arkeen palattuani?

Keksin yhden konkreettisen keinon. Kotiin palattuani tyhjensin vaatekaappini sängylle ja inventoin ison kassillisen vaatteita kirpputorille. Ei se poistanut täysin stressiä ja suorittamista, mutta se oli konkreettinen askel selkeämpään elämään. (Ja selkeämpiin aamuihin!) Ja se teki hyvää.

Nykyään minulla on tapana tehdä vaatekaapin inventaario vähintään pari kertaa vuodessa. Nimittäin samalla kun raivaat tilaa fyysiseen ympäristöösi, tulet luoneeksi tilaa omalle energiallesi ja sisäisen äänen kuulemiselle. (Tähän teemaan liittyen on postauksen lopussa vinkki, joka sisältää rahanarvoisen edun.)

“Samalla kun raivaat tilaa fyysiseen ympäristöösi, tulet luoneeksi tilaa omalle energiallesi ja sisäisen äänen kuulemiselle.”

2. Vähennä informaatio- ja ärsyketulvaa

Tee itsellesi someaikataulu. Äläkä aukaise jokaisen tyhjän hetken kohdalla älypuhelintasi, vaikka mieli tekisi. Hanki vaikka aplikaatio, joka lukitsee älypuhelimen sosiaalisen median ohjelmat halutuksi ajaksi. (Minä käytän tähän sen nimistä maksutonta ohjelmaa kuin Quality Time.)

Älä osallistu sosiaaliseen tilaisuuteen, johon suunnittelit osallistuvasi. Vietä aikaa yksin. Lue illalla kirjaa. Mene ajoissa nukkumaan ja herää niin aikaisin, ettei sinulla ole aamulla kiire. Ennen nousemista, makaa hetki paikallasi ja tunnustele kehosi olotilaa. Sytytä aamiaispöytään kynttilä. Kuuntele hetki hiljaisuutta. Kävelee luonnossa ilman tavoitetta tai päämäärää.

3. Muista, että kuolet joskus

Tiedän, että tämä kuulostaa melkoisen karulta. Mutta asia on todellakin niin, myös sinun kohdallasi. On hyvä aika-ajoin muistaa oma kuolevaisuutensa. Silloin moni asia asettuu luonnollisesti oikeisiin mittasuhteisiin. Elämä muuttuu ja muovautuu joka hetki, mikään ei tule täysin valmiiksi. Kaikessa on vielä kohennettavaa, ainakin se yksi nurkka. Ja vaikka sekin nurkka olisi joku päivä täysin valmis, niin silloin on jo uudet tuulet ja uudet nurkat, joissa pitäisi olla mukana. Mutta minä kerron nyt sinulle yhden tärkeän asian, sinun ei tarvitse olla kaikessa mukana. Se mikä on nyt, juuri tällä hetkellä, on hyvä niin. Toisen asian aika tulee ajallaan, kun sen aika on. On turha kiirehtiä. Voit olla rauhassa tässä ja nyt.

Kun lopetat kiirehtimisen, näet selvemmin, mikä on sinulle luontainen suunta ja paikka. Ja kannattaa muistaa sekin, että elämä on lyhytaikainen lahja. Sellainen lahja, jonka ei kuulukaan tulla valmiiksi. Se lahja kuuluu elää.

JA LOPUKSI LUPAAMANI VINKKI: Jos haluat konkreettisesti selkeyttää elämääsi ja aloittaa sen vaikka vaatekaapistasi, mutta et tiedä miten ryhtyä toimiin. Ei hätää, sillä tiedän mistä saat apua, sillä voin aidosti suositella ihanan ja lämmöllä ihmisiä auttavan Caps Look -blogin Iinan kurssia, jossa otetaan vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla. Blogini lukijana saat Iinan kurssin hinnasta 10 euron alennuksen. Alennuksen voit lunastaa koodilla kävelijä. (Huom, kurssille pääsee ilmoittautumaan 17.8. lähtien.)

Tämä artikkeli sisältää affiliate-linkkejä ja siinä on yhteistyö Caps Look -blogin kanssa.

Seuraava artikkeli ja sen aihe
Saat tietää seuraavasta artikkelista ennakkoon liittymällä postituslistalleni.

Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä.
mirja@mirjakarna.com

Jos kirjoitus inspiroi Sinua, jaa se myös ystävillesi!