Kävelijä Mirja Kärnä

Oman tiensä kulkija

Tag: Suorittaminen

Paluu oman itsen äärelle

Kerron tässä artikkelissa oman versioni klassisesta tarinasta, jossa ihminen löytää takaisin kotiin eli asettuu todellisen itsensä äärelle.

Olipa kerran vastasyntynyt vauva, joka löytyi hylättynä kylän kaivon luota. Viikkoja kului, eikä kukaan tullut hakemaan sitä. Kyläläiset päättivät ottaa sen kasvatettavakseen ja nimesivät vauvan Sisäiseksi tietämykseksi.

Sisäinen tietämys oli niin heiveröinen ja herkkä, että sadepisarat tippuivat sen läpi ja tuuli keinutteli sen iltaisin uneen. Kyläläiset olivat kiintyneet Sisäiseen tietämykseen ja huolissaan siitä, että jonain yönä tuuli saattaisi varastaa hänet tähtien taakse. Niinpä he päättivät ryhtyä suojatoimiin. Apuun kutsuttiin seppä, joka oli tunnettu suojakilpien takoja. Ja niin Sisäiselle tietämykselle taottiin oma suojakilpi.

“Tämä on nyt sinun väliaikainen maailmasi, jonka sinä voit luoda sellaiseksi kuin haluat. Saat täyttää sen valolla tai pimeydellä, kumpi sinua sattuu enemmän huvittamaan”, kilventakoja sanoi, kun ojensi Sisäiselle tietämykselle uuden luomuksensa.

Haarniska oli painava, eikä sisäinen tietämys osannut liikkua sen kanssa. Kyky lentää kilvan pikkulintujen kanssa puun oksalta toiselle oli enää vain hämärä muisto mielen sivukammarissa. Sisäinen tietämys koetti kasvattaa voimiaan, jotta voisi lentää yhdessä haarniskan kanssa, mutta turhaan. Haarniska oli liian painava. Sisäinen tietämys menetti toivonsa ja lyyhistyi kasaan. Vähitellen Sisäisen tietämyksen kasvojen puna alkoi haalistumaan, silmien säihke sammui ja tilalle asettui tyhjä, apaattinen katse.

Sisäinen tietämys alkoi suorittaa robotin lailla haarniskan sääntöjen mukaista elämää. Haarniska oli kova ja ankara, se suunnitteli otsa kurtussa tulevaa tai sitten se murehti yöt valvoen menneitä tapahtumia. Se piiskasi suoriutumaan elämästä paremmin, olemaan kovempi, nopeampi, tehokkaampi, rikkaampi, rehevämpi, kauniimpi ja komeampi. Haarniskan nälkä oli kyltymätön.

Sisäinen tietämys ei enää muistanut, että haarniska oli väliaikainen järjestely, elintärkeä suoja raskauden maailmassa. Ei, se oli unohtanut sen ja kärsi rangaistustaan elinkautisvangin lailla.  

Sisäisen tietämyksen nimi oli kuitenkin enne ja sen mukaisesti hän kantoi tietämättään olemukseensa kaiverrettua karttaa, joka johdattaisi hänet takaisin keveän olemuksensa luokse. Ja niin riittävän pitkän ja raskaan kärsimyksen kautta Sisäinen tietämys havahtui sisällään olevaan oppaaseen. Ja siitä alkoi Sisäisen tietämyksen kasvutarina, joka on jokaisen ihmisen tarina, osana yhteistä kollektiivista satua.

Sisäinen tietämys alkoi vähitellen muistaa millaista oli lentää keyesti kuin höyhen. Hän oppi myös elämään sovussa raskaan haarniskan kanssa. Sisäinen tietämys kaatoi punaisella rautakannulla öljyä haarniskan muttereihin, sillä hän tiesi, että haarniska tarvitsee sitä. Sisäinen tietämys oppi, että jos haarniskan halusi viedä joen äärelle katsomaan tähtien lentoja, oli matka aloitettava päivällä, sillä haarniska oli hidas ja kömpelö. Mitä useammin Sisäinen tietämys oli joen äärellä tähtiä katsomassa, sitä enemmän hän ymmärsi omasta keveydestään ja siinä piilevästä voimastaan.

Eräänä iltana joella Sisäinen tietämys ilahtui tähdenlennon jättämästä sumujäljestä niin kovin, että hän kurottautui koskettamaan sitä. Haarniska oli joen penkalla ja Sisäinen tietämys lensi taivaalla tähdenlennon sumujäljessä. Ja sillä hetkellä Sisäinen tietämys havahtui tosiolemuksestaan. Hän muisti olevansa vapaa ja viaton, lapsenkaltainen kupliva keveys, joka pystyi tanssimaan villisti pyörähdellen tähtien maailmassa ja samaan aikaan seisomaan suoran ryhdikkäästi haarniskan sisällä. Hän ei ollut todellisuudessa erillinen kevyestä tuulesta tai kirkkaasta tähdenlennosta, vaan hän oli yhtä samaa olemusten virtaa. Sinä iltana tähtitaivaalla nähtiin erityisen kirkas ja pirskahteleva tähti-ilotulitus.

Seuraavana päivänä Sisäisen tietämys palasi kylään ja istuutui hiljaa kaivon äärelle. Vähitellen muut haarniskaniskaiset hakeutuvat hänen läheisyyteensä, tietämättä miksi, mutta siinä oli vain niin hyvä olla.

Sisäinen tietämys tiesi jonkin muuttuneen. Hänen silmissään loisti uudenlainen valo. Hänen naurunsa helkähteli vapaana kuin syystuulessa kiekkuva vaahteranlehti.

Jollakin kummallisella tavalla Sisäinen tietämys tunsi löytäneensä takaisin kotiin. Ja siltä matkalta hän toi tuliaisia muille haarniskan raskauttamille. Hän kertoi tarinoita tähtien takaa. Kasvatti ymmärrystä oman kartan laadintaan. Sanoi, että ihmisessä on kuuluu olla kaksi osaa, vapaana tanssiva kevyt henki ja sitä suojeleva haarniska. Molempien tulee olla omalla paikallaan. Haarniskan ei kuulu hidastaa matkaa, vaan suojata matkalla tanssivaa henkeä. On muistettava, että haarniska ei pysty osallistumaan Sisäisen tietämyksen sukelluksiin valtameren syvyyksiin tai korkeisiin lentoihin tähtien taakse, sillä se elää tahmeassa ja hitaassa materian maailmassa ja toimii siellä omalla paikallaan Sisäisen tietämyksen suojelijana.

*

*

*

Tämä tarina on saanut inspiraation kipinän kahdesta eri lähteestä: Asta Raamin kirjasta Älykäs intuitio sekä taidekollektiivi Jo Boman Orkestran lukupiiristä, jossa käsiteltiin Clarissa Pinkola Estésin kirjaa Naiset jotka kulkevat susien kanssa.

Kavelija_mirja_karna

 
Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt luova yrittäjä. Nykyään hän toimii kirjailijana ja luennoitsijana. 

 

Artikkelin kuvituskuvat Nibras al-riyami, Jeremy Thomas sekä
Jakob Braun, Unsplash.

Miksi elämä on kiireinen suoritus?

Onko sinullakin taas kiire? Onko arki yhtä asioiden suorittamista? Kalenteri täytyy ja elämä on juoksemista paikasta toiseen.

Muistan kun kolme vuotta sitten palasin 3 650 kilometrin mittaiselta kävelyltä takaisin normaaliin arkeen. Ennen sitä päiväni olivat täyttyneet kävelemisestä. Matkani oli alkanut Suomesta ja päättynyt Espanjan rannikkokaupunkiin Fisterraan. Kävely oli irrottanut minut arjen pyörityksestä ja ensimmäinen asia, joka palatessani läsähti päin kasvoja oli kiire.

Saavuin Helsinki-Vantaan lentokentältä kummini ovelle. Soitin ovikelloa ja näin oven raosta hymyilevät kasvot, jotka toivottivat minut tervetulleeksi. Eteisessä ne samat kasvot kysyivät oliko kone ollut ajallaan. Hämmennyin, enkä osannut vastata, sillä en ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Olin ollut koneessa juuri silloin kun olin ollut, se oli lentänyt Espanjasta Suomeen kun oli lentänyt ja olin saapunut Helsinkiin juuri silloin kun olin saapunut. Kaikki tämä oli tapahtunut ilman tietoista aikataulujen seuraamista, ja ilman kiirettä.

Nyt tuosta hetkestä on kulunut reilu kolme vuotta. Sittemmin olen luonnollisesti elänyt aikataulujen kanssa, joskus ihan käytännön syistä ja joskus ilman mitään syytä – ehkä jostain tottumuksesta. Viime aikoina olen havahtunut siihen, että minulle on muodostunut tottumuksesta syntynyt turha kiire.

Blogi mirja kärnä kello mustavalkea

Tällä hetkellä keskityn työ- ja organisaatiopsykologian sivuaineopintoihin. Ahmin tutkittua tietoa aiheista, jotka ovat minusta todella mielenkiintoisia. Laadin opiskeluaikatauluni pääsääntöisesti itse. Onnekseni minulla on mahdollisuus järjestää ne leppoisiksi, jotta voin ensinnäkin nauttia uuden tiedon äärellä olemisesta, toiseksi pureskella se kunnolla ja lopuksi tallentaa tieto omaan säilömuistiin sopivaksi kokonaisuudeksi.

Siitä huolimatta aika ajoin huomaan ajautuvani tilanteeseen, jossa minulla on taas se hemmetin kiire. Asioita tulee suorittaa. Tehdä valmiiksi. Tähdätä maaliin. Osua kerralla. Tehdä kaikkea tätä nauttimatta tekemisen ilosta.

“Asioita tulee suorittaa. Tehdä valmiiksi. Tähdätä maaliin. Osua kerralla. Tehdä kaikkea tätä nauttimatta tekemisen ilosta.”

 

Miksi ajaudun aina kiireeseen?

Aloin miettimään miksi olin ajautunut kiireen luomaan jyrkkään ja jäiseen uomaan ja laskin sitä alas holtittomasti pikkuruisella liukurilla. (Ja tästä laskusta oli ilo kaukana!) Huomasin kaksi asiaa, jotka ovat eräitä tuon jäisen uoman väsymättömiä rakennusmiehiä.

1. Informaatioähky

Ensinnäkin mieleni täyttää jatkuvasti virtaava tietotulva. Kaikkialta tulee tietoa, ärsykkeitä, ideoita ja ajatuksia. “Ota nämä. Tartu tähän. Opi tuo. Sisäistä tämä.”

Tietomäärän loputon suo tulee vastaan somen uutisvirrassa, lehdissä, kirjoissa ja blogeissa. Ja mikä pahinta (ja joskus parasta), se kulkee mukanani kaikkialle kädessäni olevassa älypuhelimessa.

Olin jokunen aika sitten saunomassa maaseudulla, ystäväni mökillä perhosparatiisissa, joksi hän maaseutukotiaan kutsuu. Kun saavuin joen rannassa sijaitsevan vanhan talon pihaan, tulin tietoiseksi sisälläni mylläävästä rauhattomuudesta. Ilta luonnon äärellä ilman puhelinta ja televisiota, pelkästään saunoen, uiden ja hitaasti syöden, palautti minuun luonnollisen läsnäolon rauhan. Luonto ja ärsykkeetön elo toimivat kiireen taltuttajina.

2. Kiire on työelämän normi

Toiseksi kiireestä ja suorittamisesta on valitettavasti tullut normi. Sitä ei juurikaan kyseenalaisteta, muuta kun väsymyksen äärellä ja silloinkin hiljaa ja yksityisesti, sillä tarkoittaahan se sitä, että on heikko kun ei kerta jaksa. Ei jaksa pysyä mukana siinä hullunmyllyssä, jossa muut näyttävät porskuttavan menestyksen aallolta toiselle. Pitäisi jaksaa ja pystyä parempaan, eikä olla heikko ja väsyä.

Mutta kiitos elämälle meistä heikoista. Meistä, jotka lopulta antavat periksi ja väsyvät – kun eivät muuta voi. Me heikot olemme terveellisen elämän valopilkkuja. Olemme kantapään kautta oppineita, ja siksi levon ja rauhan tärkeyden ymmärtäjiä. Olemme tavallaan niitä, jotka vetävät avokämmenellä poskelle itsessä asuvaa kiireistä suorittajaa ja sanovat, että rauhoitu hyvä ihminen, ei tässä ole mihinkään kiire.

BLOGI mirja kärnän blogi kiire

Miten taltuttaa kiireinen ja suorituskeskeinen elämä?

 

1. Selkeytä oma päämäärä

Kun tietää mihin pyrkii ja mitä itse elämältään haluaa, on helpompi tehdä rajauksia siihen, mitä sille oman elämän työpöydälle kannattaa ottaa. Ja aika ajoin kannattaa tehdä inventaariota. Kysyä itseltään, onko nämä kaikki tarpeellisia. Tulet varmasti huomaamaan, että moni asia ei ole.

Jos päämäärä tuntuu edelleen epämääräiseltä aamu-usvalta, aloita selkeyttäminen fyysisestä ympäristöstäsi. Siivoa työpöytä. Järjestä vaatekaapit. Vie kaikki ylimääräinen kirpputorille. Inventoi turhaa pois.

Olin erään kerran pysäyttämässä stressiäni luostarin rauhassa. Hiljaisessa ja virikkeettömässä ympäristössä mieleni rauhoittui. Mietiskelin paluuta arkeen ja huolin sitä, miten minun käy. Onnistunko pitämään levollisen rauhan myös arkeen palattuani?

Keksin yhden konkreettisen keinon. Kotiin palattuani tyhjensin vaatekaappini sängylle ja inventoin ison kassillisen vaatteita kirpputorille. Ei se poistanut täysin stressiä ja suorittamista, mutta se oli konkreettinen askel selkeämpään elämään. (Ja selkeämpiin aamuihin!) Ja se teki hyvää.

Nykyään minulla on tapana tehdä vaatekaapin inventaario vähintään pari kertaa vuodessa. Nimittäin samalla kun raivaat tilaa fyysiseen ympäristöösi, tulet luoneeksi tilaa omalle energiallesi ja sisäisen äänen kuulemiselle. (Tähän teemaan liittyen on postauksen lopussa vinkki, joka sisältää rahanarvoisen edun.)

“Samalla kun raivaat tilaa fyysiseen ympäristöösi, tulet luoneeksi tilaa omalle energiallesi ja sisäisen äänen kuulemiselle.”

2. Vähennä informaatio- ja ärsyketulvaa

Tee itsellesi someaikataulu. Äläkä aukaise jokaisen tyhjän hetken kohdalla älypuhelintasi, vaikka mieli tekisi. Hanki vaikka aplikaatio, joka lukitsee älypuhelimen sosiaalisen median ohjelmat halutuksi ajaksi. (Minä käytän tähän sen nimistä maksutonta ohjelmaa kuin Quality Time.)

Älä osallistu sosiaaliseen tilaisuuteen, johon suunnittelit osallistuvasi. Vietä aikaa yksin. Lue illalla kirjaa. Mene ajoissa nukkumaan ja herää niin aikaisin, ettei sinulla ole aamulla kiire. Ennen nousemista, makaa hetki paikallasi ja tunnustele kehosi olotilaa. Sytytä aamiaispöytään kynttilä. Kuuntele hetki hiljaisuutta. Kävelee luonnossa ilman tavoitetta tai päämäärää.

3. Muista, että kuolet joskus 

Tiedän, että tämä kuulostaa melkoisen karulta. Mutta asia on todellakin niin, myös sinun kohdallasi. On hyvä aika-ajoin muistaa oma kuolevaisuutensa. Silloin moni asia asettuu luonnollisesti oikeisiin mittasuhteisiin. Elämä muuttuu ja muovautuu joka hetki, mikään ei tule täysin valmiiksi. Kaikessa on vielä kohennettavaa, ainakin se yksi nurkka. Ja vaikka sekin nurkka olisi joku päivä täysin valmis, niin silloin on jo uudet tuulet ja uudet nurkat, joissa pitäisi olla mukana. Mutta minä kerron nyt sinulle yhden tärkeän asian, sinun ei tarvitse olla kaikessa mukana. Se mikä on nyt, juuri tällä hetkellä, on hyvä niin. Toisen asian aika tulee ajallaan, kun sen aika on. On turha kiirehtiä. Voit olla rauhassa tässä ja nyt.

Kun lopetat kiirehtimisen, näet selvemmin, mikä on sinulle luontainen suunta ja paikka. Ja kannattaa muistaa sekin, että elämä on lyhytaikainen lahja. Sellainen lahja, jonka ei kuulukaan tulla valmiiksi. Se lahja kuuluu elää.

 

JA LOPUKSI LUPAAMANI VINKKI: Jos haluat konkreettisesti selkeyttää elämääsi ja aloittaa sen vaikka vaatekaapistasi, mutta et tiedä miten ryhtyä toimiin. Ei hätää, sillä tiedän mistä saat apua, sillä voin aidosti suositella ihanan ja lämmöllä ihmisiä auttavan Caps Look -blogin Iinan kurssia, jossa otetaan vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla. Blogini lukijana saat Iinan kurssin hinnasta 10 euron alennuksen. Alennuksen voit lunastaa koodilla kävelijä. (Huom, kurssille pääsee ilmoittautumaan 17.8. lähtien.)

Tämä artikkeli sisältää affiliate-linkkejä ja siinä on yhteistyö Caps Look -blogin kanssa.

Seuraava artikkeli ja sen aihe
Saat tietää seuraavasta artikkelista ennakkoon liittymällä postituslistalleni.

 

Kavelija_mirja_karna

Seuraa blogia, jos haluat löytää luovuuden, levollisuuden ja intohimon työtä tai elämää kohtaan.
Blogin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt kirjailija ja luova yrittäjä.
mirja@mirjakarna.com

Jos kirjoitus inspiroi Sinua, jaa se myös ystävillesi!

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén