Polyvagaalinen teoria on neurofysiologi Stephen Porgesin luoma malli, joka jakaa autonomisen hermoston kolmeen hierarkkiseen osaan, jotka ovat sosiaalinen liittyminen, taistele tai pakene -tila ja lamaantuminen. 


Polyvagaalinen teoria selittää minkä kehollisen mekanismin kautta kykenemme turvalliseen yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Teoriaa kutsutaan myös vagushermoteoriaksi, sillä sosiaaliseen liittymiseen vaikuttaa vagushermon vatsanpuoleinen eli ventraalivagaalinen haara. 

Voit myös kuunnella artikkelin tästä. Kesto 11 minuuttia.


Ihmisen emotionaalinen ja biologinen perustarve on yhteys toisiin ihmisiin. Tuon yhteyden kehollinen perusta löytyy autonomisesta eli tahdosta riippumattomasta hermostosta sekä sen keskeisestä aivohermosta, vagushermosta.


Kehoa ja aivoja yhdistää yhteensä kaksitoista hermoa ja näistä kymmenes on vagus- eli kiertäjähermo. Se on ihmisen pisin aivohermo. Vagushermo on meidän tärkein parasympaattinen eli kehon kierroksien laskuun vaikuttava hermo. 


Vagushermo jakaantuu kahteen eri haaraan, jotka ovat vatsanpuoleinen eli ventraalivagaalinen sekä selänpuoleinen eli dorsaalivagaalinen haara. Erityisesti vagushermon vatsanpuoleinen haara vaikuttaa monimutkaisen prosessin kautta siihen, millä tavoin me uskaltaudumme yhteyteen toisten ihmisen kanssa. 

Polyvagaalinen teoria ja vagushermo

Polyvagaalinen teoria jakaa autonomisen hermoston kolmeen hierarkkiseen osaan


Perinteisesti autonominen hermosto on jaettu kahteen rinnakkaiseen osioon, jotka ovat sympaattinen ja parasympaattinen hermosto. Sympaattinen hermosto on kehomme kaasu, joka nostaa stressitasoja ja aktivoi meitä toimintaan. Parasympaattinen hermosto on taas kehomme jarru, joka rauhoittaa kierroksia ja asettaa kehomme lepotilaan. 

Sosiaalinen liittyminen


Polyvagaalisen teorian hierarkkinen jako on helpoin hahmottaa kolmella rappusella, joissa ylimmällä rapulla on sosiaalinen liittyminen eli kehon ja mielen optimaalinen yhteystila.


Siinä ollessamme olemme havainneet ympäristön ja siinä olevat ihmiset turvalliseksi, koemme olomme levolliseksi ja kykenemme liittymään yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Tätä voimme kutsua kansanomaisesti optimaalisella voimakkuudella käytetyksi jarruksi. Usein siitä käytetäänkin nimitystä vagaalinen jarru.


Sosiaalinen liittyminen näkyy elämässä optimaalisena vireystilana, jossa olemme sopivalla tavalla aktiivisia toimijoita ja nautimme yhteydestä toisiin ihmisiin. Olemme läsnä keskusteluissa ja kykenemme havainnoimaan ja hyväksymään toisten ihmisten erilaiset näkökulmat. 


Mikä on polyvagaalinen teoria?

Taistele tai pakene


Sosiaalisen liittymisen alapuolella on taistele tai pakene -tila. Siinä olemme havainneet emotionaalisen tai fyysisen vaaran signaalin, joka voi olla joko todellinen tai virheellisen tulkintamme luoma kauhuskenaario. 


Siinä kehomme on käynnistänyt stressihormonien erityksen, olemme ylivalppaita ja tarkkaavaisuutemme on kapeutunut näkemään ainoastaan vaaraan liittyvät asiat. Emme ole kykeneviä huomaamaan ympäristöstämme löytyviä turvallisuuden signaaleja, vaan käymme kovilla ylikierroksilla ja valmistaudumme taisteluun. 

Tässä kohtaa kehomme kaasu on hirttänyt kiinni ja toimimme automaattiohjauksella, jossa ainoa tavoitteemme on selvitä tilanteesta turvaan keinoja kaihtamatta. 

Taistele tai pakene -rappusella oleminen näkyy elämässä ylivireystilana, jossa sydämen syke tihenee ja kykymme havainnoida ympäristöä kapeutuu. Ylireagoimme tilanteisiin emotionaalisesti, olemme raivon tai paniikin vallassa ja mieleemme tunkeutuu häiritseviä ajatuksia ja mielikuvia. Usein työholismin taustalla on kroonistunut taistele ja pakene -tila. 

Lamaantuminen


Porgesin teorian alimmalla rappusella, johon putoamme usein ylikierrostilan jatkuttua riittävän kauan, on lamaantuminen. Siinä kohtaa mielemme on tulkinnut meidän olevan äärimmäisessä vaarassa, se on katkaissut yhteyden aivojen järkeilevään osaan, jolloin toimimme tunne- ja vaistopohjaisten mekanismien varassa. Emme pysty hakemaan turvaa toisista ihmisistä, sillä olemme vajonneet lamaannuksen yksinäiseen kuoppaan, jonka uskomme suojaavan meitä äärimmäiseltä vaaralta. 


Tässä kohtaa kehomme sympaattinen hermosto eli kaasu on hirttänyt kiinni ja olemme jumissa paikallamme.  


Lamaantuminen näkyy elämässä alivireystilana, joka voi ilmetä toisten tahtoon alistumisena, voimakkaana väsymyksenä, apatiana tai jopa masennuksena. 


Nämä kolme eri fysiologista tilaa näkyvät ihmisen käytöksessä kolmenlaisena toimintamallina. Sosiaalinen liittyminen on yhteyden luomista toisiin. Taistele tai pakene -reaktio voi näkyä riidan haastamisena, työhön uppoamisena tai vaikka pakonomaisena siivoamisena. Lamaantuminen voi olla masennusta, syvää uupumusta tai toisen tahdon alle alistumista. Se mikä näistä fysiologisista tiloista aktivoituu, riippuu siitä kuinka turvalliseksi koemme olomme.


Polyvagaalisen teorian ymmärtäminen antaa meille välineitä laskea kehon kierroksia, nousta lamaantumisen ahdistavasta kuopasta sekä kykyä luoda kehoomme optimaalista vireystilaa, jolloin voimme hakeutua turvalliseen yhteyteen toisten ihmisten kanssa. 



Koska henkinen älykkyys perustuu henkisen älykkyyden yhteys -mallin® mukaan kolmeen ydinyhteydeen, jotka ovat yhteys itseen, yhteys toisiin ihmisiin ja yhteys elämään, on vagushermo merkityksellinen kehollinen tekijä myös henkisen älykkyyden osalta. 



Polyvagaalinen teoria perustuu lajimme evoluutiohistoriaan


Porgesin polyvagaalinen teoria perustuu lajimme evoluutiohistoriaan. Aivojen evoluutiossa ihmisen kantamuodolla kehittyi ensin aivorunko eli matelijan aivot. Se on mielemme vaistopohjainen osa, joka äärimmäisen vaaran lähestyessä saa meidät lamaantumaan.


Hermoston lajikehityksessä sen vanhin osa on selänpuoleinen vagus, joka on löydettävissä matelijoilta. Tämä on Porgesin teorian alimmainen rappu – lamaantuminen.


Seuraavaksi aivoissa kehittyi tunnekeskus, eli limbinen keskus, jota kutsutaan nisäkäsaivoiksi. Tämä aivojen osa löytyy kaikilta nisäkkäiltä, jotka hoitavat jälkeläisiään. Tunnekeskuksen kautta reagoimme vaaraan nostamalla kehomme toimintavalmiutta ja asetumme taistele tai pakene -tilaan.


Hermoston kehityksessä seuraavaksi kehittyi sympaattinen hermosto, joka on Porgesin teorian keskimmäinen rappu – taistele tai pakene -tila.


Viimeiseksi aivojen evoluutiossa kehittyi aivokuori, jota kutsutaan myös ihmisaivoiksi. Tämä on sosiaalisen liittymisen mahdollistava aivojen osa-alue on myös loogisen ajattelun perusta.


Hermoston kehityksessä viimeiseksi kehittynyt osa on vatsanpuoleinen vagus, joka on Porgesin teorian ylimmäinen rappu – sosiaalinen liittyminen.


Mielenkiintoista on, että ollessamme hälytystilassa meillä katkeaa yhteys aivojen etuotsalohkoon, joka on aivokuorella sijaitseva itsehillinnän keskus. Silloin toimimme vaistojemme ja pelkojemme varassa, emmekä ole kykeneviä punnitsemaan eri vaihtoehtoja tai tarkastelemaan käsillä olevaa tilannetta laajemmasta näkökulmasta. Hermostollisesti ihmisellä on silloin aktivoitunut sympaattinen eli kiihdyttävä hermoston osa, joka saa ihmisen taistele tai pakene -tilaan.


Erilaiset mindfullness-, tietoisuus- ja meditaatioharjoitukset vakauttavat tutkitusti etuotsalohkon ja aivojen muiden osien yhteistoimintaa sekä vaikuttavat vaguksen vatsanpuoleiseen eli rauhoittavaan haaraan, jota kutsutaan vagaaliseksi jarruksi.


Lue lisää:


>> Henkisen älykkyyden määritelmiä


>> Henkisen älykkyyden perusta – Kävelijä Mirja Kärnän malli



Kavelija_mirja_karna

Artikkelin kirjoittaja KTM ja kävelijä Mirja Kärnä on löytänyt henkisen älykkyyden äärelle kävelemällä Suomesta Espanjaan. 

Ekonomin tutkinnon lisäksi hän on opiskellut innovaatiojohtamista, psykologiaa sekä työ- ja organisaatiopsykologiaa.


Mirja Kärnä on kirjoittanut henkisestä älykkyydestä kauppatieteen pro gradu -tutkielman, luonut henkisen älykkyyden yhteys -mallin® sekä työstää parhaillaan aiheesta tietokirjaa. 


Lähteet:


Dana Deb. (2018). A Beginner´s Guide to Polyvagal Theory.

Goleman, D., & Heiskanen, M. (2014). Aivot ja tunneäly : uusimmat oivallukset (1. p.). Parainen: Samsaraa Tasapaino-oppaat.

Leikola, A., Mäkelä, J., & Punkanen, M. (2016). Polyvagal theory and emotional trauma. Duodecim (Helsinki, Finland : 1961), 132(1), 55–60.


van der Kolk, B., & Hartikainen, T. (2018). Jäljet kehossa: trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Viisas Elämä.


YLE radio, Tiedeykkönen: Onko sinulla hyvä olla? Koetko olevasi turvassa? Vagushermolla on sormensa pelissä. (2020). Erityisesti lastenpsykiatri Jukka Mäkelän haastattelu.

YLE radio, Tiedeykkönen: Vagushermo rauhoittaa sydäntä ja mieltä – miksi? Voiko vagushermoa stimuloida ja hoitaa sairauksia? (2020).



Facebook Comments