Kerron tässä artikkelissa oman versioni klassisesta tarinasta, jossa ihminen löytää takaisin kotiin eli asettuu todellisen itsensä äärelle.
Olipa kerran vastasyntynyt vauva, joka löytyi hylättynä kylän kaivon luota. Viikkoja kului, eikä kukaan tullut hakemaan sitä. Kyläläiset päättivät ottaa sen kasvatettavakseen ja nimesivät vauvan Sisäiseksi tietämykseksi.
Sisäinen tietämys oli niin heiveröinen ja herkkä, että sadepisarat tippuivat sen läpi ja tuuli keinutteli sen iltaisin uneen. Kyläläiset olivat kiintyneet Sisäiseen tietämykseen ja huolissaan siitä, että jonain yönä tuuli saattaisi varastaa hänet tähtien taakse. Niinpä he päättivät ryhtyä suojatoimiin. Apuun kutsuttiin seppä, joka oli tunnettu suojakilpien takoja. Ja niin Sisäiselle tietämykselle taottiin oma suojakilpi.
“Tämä on nyt sinun väliaikainen maailmasi, jonka sinä voit luoda sellaiseksi kuin haluat. Saat täyttää sen valolla tai pimeydellä, kumpi sinua sattuu enemmän huvittamaan”, kilventakoja sanoi, kun ojensi Sisäiselle tietämykselle uuden luomuksensa.
Haarniska oli painava, eikä sisäinen tietämys osannut liikkua sen kanssa. Kyky lentää kilvan pikkulintujen kanssa puun oksalta toiselle oli enää vain hämärä muisto mielen sivukammarissa. Sisäinen tietämys koetti kasvattaa voimiaan, jotta voisi lentää yhdessä haarniskan kanssa, mutta turhaan. Haarniska oli liian painava. Sisäinen tietämys menetti toivonsa ja lyyhistyi kasaan. Vähitellen Sisäisen tietämyksen kasvojen puna alkoi haalistumaan, silmien säihke sammui ja tilalle asettui tyhjä, apaattinen katse.
Sisäinen tietämys alkoi suorittaa robotin lailla haarniskan sääntöjen mukaista elämää. Haarniska oli kova ja ankara, se suunnitteli otsa kurtussa tulevaa tai sitten se murehti yöt valvoen menneitä tapahtumia. Se piiskasi suoriutumaan elämästä paremmin, olemaan kovempi, nopeampi, tehokkaampi, rikkaampi, rehevämpi, kauniimpi ja komeampi. Haarniskan nälkä oli kyltymätön.
Sisäinen tietämys ei enää muistanut, että haarniska oli väliaikainen järjestely, elintärkeä suoja raskauden maailmassa. Ei, se oli unohtanut sen ja kärsi rangaistustaan elinkautisvangin lailla.
Sisäisen tietämyksen nimi oli kuitenkin enne ja sen mukaisesti hän kantoi tietämättään olemukseensa kaiverrettua karttaa, joka johdattaisi hänet takaisin keveän olemuksensa luokse. Ja niin riittävän pitkän ja raskaan kärsimyksen kautta Sisäinen tietämys havahtui sisällään olevaan oppaaseen. Ja siitä alkoi Sisäisen tietämyksen kasvutarina, joka on jokaisen ihmisen tarina, osana yhteistä kollektiivista satua.
Sisäinen tietämys alkoi vähitellen muistaa millaista oli lentää keyesti kuin höyhen. Hän oppi myös elämään sovussa raskaan haarniskan kanssa. Sisäinen tietämys kaatoi punaisella rautakannulla öljyä haarniskan muttereihin, sillä hän tiesi, että haarniska tarvitsee sitä. Sisäinen tietämys oppi, että jos haarniskan halusi viedä joen äärelle katsomaan tähtien lentoja, oli matka aloitettava päivällä, sillä haarniska oli hidas ja kömpelö. Mitä useammin Sisäinen tietämys oli joen äärellä tähtiä katsomassa, sitä enemmän hän ymmärsi omasta keveydestään ja siinä piilevästä voimastaan.
Eräänä iltana joella Sisäinen tietämys ilahtui tähdenlennon jättämästä sumujäljestä niin kovin, että hän kurottautui koskettamaan sitä. Haarniska oli joen penkalla ja Sisäinen tietämys lensi taivaalla tähdenlennon sumujäljessä. Ja sillä hetkellä Sisäinen tietämys havahtui tosiolemuksestaan. Hän muisti olevansa vapaa ja viaton, lapsenkaltainen kupliva keveys, joka pystyi tanssimaan villisti pyörähdellen tähtien maailmassa ja samaan aikaan seisomaan suoran ryhdikkäästi haarniskan sisällä. Hän ei ollut todellisuudessa erillinen kevyestä tuulesta tai kirkkaasta tähdenlennosta, vaan hän oli yhtä samaa olemusten virtaa. Sinä iltana tähtitaivaalla nähtiin erityisen kirkas ja pirskahteleva tähti-ilotulitus.
Seuraavana päivänä Sisäisen tietämys palasi kylään ja istuutui hiljaa kaivon äärelle. Vähitellen muut haarniskaniskaiset hakeutuvat hänen läheisyyteensä, tietämättä miksi, mutta siinä oli vain niin hyvä olla.
Sisäinen tietämys tiesi jonkin muuttuneen. Hänen silmissään loisti uudenlainen valo. Hänen naurunsa helkähteli vapaana kuin syystuulessa kiekkuva vaahteranlehti.
Jollakin kummallisella tavalla Sisäinen tietämys tunsi löytäneensä takaisin kotiin. Ja siltä matkalta hän toi tuliaisia muille haarniskan raskauttamille. Hän kertoi tarinoita tähtien takaa. Kasvatti ymmärrystä oman kartan laadintaan. Sanoi, että ihmisessä on kuuluu olla kaksi osaa, vapaana tanssiva kevyt henki ja sitä suojeleva haarniska. Molempien tulee olla omalla paikallaan. Haarniskan ei kuulu hidastaa matkaa, vaan suojata matkalla tanssivaa henkeä. On muistettava, että haarniska ei pysty osallistumaan Sisäisen tietämyksen sukelluksiin valtameren syvyyksiin tai korkeisiin lentoihin tähtien taakse, sillä se elää tahmeassa ja hitaassa materian maailmassa ja toimii siellä omalla paikallaan Sisäisen tietämyksen suojelijana.
*
*
*
Tämä tarina on saanut inspiraation kipinän kahdesta eri lähteestä: Asta Raamin kirjasta Älykäs intuitio sekä taidekollektiivi Jo Boman Orkestran lukupiiristä, jossa käsiteltiin Clarissa Pinkola Estésin kirjaa Naiset jotka kulkevat susien kanssa.
Artikkelin kirjoittaja Mirja Kärnä on Suomesta Espanjaan kävellyt henkisen älykkyyden asiantuntija.
mirja.karna@gmail.com
Artikkelin kuvituskuvat Nibras al-riyami, Jeremy Thomas sekä
Jakob Braun, Unsplash.
*
